Avainsana: sukupuolineutraali

Kirkko, joka ei osannut sanoa ei

julkaissut Avioliittojakirkko

Kazak berjot shto ploho leshit. Kasakka ottaa kaiken, mikä on löyhästi kiinni. Tämä vanha venäläinen sananlasku lienee oikea vastaus siihen, miksi meillä on kirkko, joka niin helposti mukautuu maailmanajan mukaan. Tai ainakin sen papisto. Kirkon tunnustushan ei ole muuttunut moneen sataan vuoteen miksikään, jos tarkastellaan sen perusdokumentteja. Kirkon tärkein oppiperustakin, Raamattu, on vain tarkentunut käännösten parantuessa ja eksegeettisen tutkimuksen edistyttyä.

Ongelma ei olekaan arkiston hyllyillä eikä komiteamietinnöissä. Kirkolliskokousten äänestysnumerotkin ovat pitäneet pintansa maailman paineessa. Perustus on luja ja seurakunnissa paljon kirkkokansaa, joka on siihen sitoutunut. Ongelma onkin kasakkasananlaskun mukainen. Lujakaan perustus ei auta, jos siihen ollaan löyhästi sitoutuneita.

Kirkolla on niin sanottu avioliittokäsitys. Avioliitoksi kutsutaan sitä seksuaalista, eroottista ja sosiaalista suhdetta, jonka mies ja nainen muodostavat keskenään. Jumala on heidät yhdistänyt. Avioliitto on perheen ydin ja perhe taas yhteiskunnan pääyksikkö. Tämä pääperiaate ei muutu toiseksi, vaikka siitä onkin niin monenlaisia poikkeuksia ja variaatioita. Yksin eläviä, leskiä, eronneita, uusperheitä ja valitettavasti myös epäonnistuneita parisuhteita.

Oikeastaan poikkeukset vain vahvistavat sääntöä. Saman sukupuolen avioliitot eivät kuitenkaan vahvista mitään sääntöä, vaan kumoavat sen ainoankin ja murentavat koko avioliiton idean. Sen lisäksi ne asettuvat poikkiteloin Raamatun opetusta vastaan.

Siksi on alettu puhua avioliittokäsityksestä. Ikään kuin aksiomaattinen yhteinen merkitys avioliitolle olisikin vain yksi käsitys. Kilpailutilanteessa jonkin toisen avioliittokäsityksen kanssa. Kuinka monta niitä lieneekään? Vähän sama, kuin jos pseudotiede nostettaisiin vakavaksi vaihtoehdoksi tieteelle. Uskomushoidot oikealle lääketieteelle. Onko sukupuolineutraalius lopulta samaa trendiä pseudohistorian, ilmastodenialismin, rokotevastaisuuden, flat earthin ja kristalliterapian kanssa? Tosia, jos sinusta tuntuu siltä. Totta on se, minkä koet todeksi; oikeaa se, minkä koet oikeaksi.

Tästä syystä voi vain ihmetellä sellaisia kirkon viranhaltijoita ja äänenkannattajia, jotka ovat valmiita avaamaan oven maailman hengelle ja sanomaan ”kyllä” silloin, kun pitäisi uskaltaa sanoa ”ei”.

Irja Kilpeläinen oli viisas teologi, joka opetti kirkon sielunhoidolle humaanin periaatteen: ”Osaammeko kuunnella ja auttaa?” Aika hyviä kuuntelijoita meistä tulikin. Analysoimme ja ymmärrämme, punnitsemme ja perustelemme. Mutta Kilpeläinen ei tarkoittanut, että kuunteleminen olisi sama kuin kaiken hyväksyminen ja jokaisen tuulenvireen mukaan pitäisi itsekin kääntyä. Pitäisi myös osata vastata kuin Maija Vilkkumaan laulussa, jonka mukaan viimeinen sana on ”ei”.

Osaammeko kirkkona sanoa ”ei”? Mille kaikelle vielä sanommekaan ”kyllä”? Kun pelastussanomamme kyseenalaistetaan, kun eettiset periaatteemme koetellaan, kun raha ratkaisee, kun astumme varpaille ja maan mahtajat jyrähtävät, kun verotulot hupenevat? Tai kun uskonnolliseen vieraanvaraisuuteen ei enää riitä pyyteetön rakkaus, vaan kaikki pitäisi  suhteellistaa. Ei toisten vaatimuksesta, vaan oman tyhjyytemme ajamana. 

Kazak berjot shto ploho leshit. Silloin sanomme ”kyllä”, kun emme itse ole enää varmoja sanomastamme, kun olemme löyhästi kiinni tunnustuksestamme ja kun suhteemme kolmiyhteiseen Jumalaan alkaa olla vain filosofinen kysymys ja osa kulttuuriamme, mutta ei sen enempää. Kun usko kylmenee.

Silloin kasakka vie ja sanomme sille, että vie, vie vain minutkin.

Vie minut, minut vie jonnekin. Vie pian, äläkä tuo takaisin.

Avioliitto, Raamattu ja Luther

julkaissut Avioliittojakirkko

Avioliitolla naisen ja miehen välisenä elinikäisenä suhteena on biologinen ja järjellinen perustansa, jota ihmiskunnan selvä enemmistö pitää ensisijaisena pariutumisen muotona.  Sukupuolineutraaleille pariutumisen muodoille esitetään myös rationaalisiksi väitettyjä argumentteja, mutta suurin osa niiden kannattajista edustavaa tunnepohjaisia argumentteja. Kaikki rakkauden muodot, jotka eivät vahingoita kumpaakaan osapuolta ovat niiden pohjalta hyväksyttäviä ja samanarvoisia.

Kristillinen käsitys avioliitosta on perinteisesti nojautunut biologiseen ja rationaaliseen lähtökohtaan ja antanut sille historiallisessa lähteissään moninkertaisen tukensa. Se käy kiistatta ilmi sekä Raamatusta että eri tunnustuskuntien hyväksymistä asiakirjoista.  Luterilaisissa kirkoissa näitä ovat Raamatun tulkinnan tukena Martti Lutherin opetusten lisäksi luterilaiset tunnustuskirjat.

Niissä läntisen maailman kirkoissa, joissa sukupuolineutraali avioliitto on hyväksytty, avioliiton raamatullinen ja tunnustuksellinen perustelu on joko sivuutettu tai tulkittu ongelmallisilla tavoilla.

Yhä useammin kohtaa raamatuntulkintoja, jotka kyseenalaistavat avioliiton naisen ja miehen välisenä suhteena. Karkeimmissa muodoissaan tämä suhteellistaminen tapahtuu kyseenalaistaen Raamatun selkeä opetus tässä asiassa väittämällä, että kaikki raamattuperusteet ovat suhteellisia, koska ne ovat aina riippuvaisia tulkinnasta. Raamatuntutkimus- ja tulkinta on historiassa ja on edelleenkin keskustelua erilaisten tutkimustulosten ja näkemysten välillä. Mutta kysymyksessä avioliitosta naisen ja miehen välisenä parisuhteena Raamatun ohjeellinen ratkaisu on kiistaton. Sen toteamiseen ei tarvita edes pitkää tieteellistä koulutusta, sillä tässä asiassa riittää pelkkä sisälukutaito.

Sukupuolineutraalin avioliiton markkinoijat ovat ilmeisesti onnistuneet sen väitteen levittämisessä, että avioliitto ei perustuisi Raamattuun eikä varsinkaan olisi Jumalan asettama. Jopa aktiivisten seurakuntalaisten kysymys saattaa kuulua: ”Eikö avioliitto olekin ihmisten keksimä?

Muutamat avioliiton uudelleen määrittelijät myöntävät, että Raamatun kanta asiassa on kiistaton, mutta torjuvat sen pätevyyden. Radikaaleimmat heistä toteavat, että nykyaika on tässä asiassa ajanut Raamatun ohi, ja siksi on vain kylmästi todettava, että sillä ei ole enää ratkaisevaa todistusvoimaa. Se voidaan kylmästi jättää huomiotta.

Aivan vastaava ilmiö on havaittavissa Lutherin avioliittokäsityksen tulkinnassa. Luther ei tunnetusti pitänyt avioliittoa sakramenttina, eli avioliitto ei ole samassa mielessä pelastuksen väline kuin Jumalan sana ja sakramentit. Avioliitto kuuluu luomisjärjestykseen, joka koskee kaikkia ihmisiä uskonnosta riippumatta kaikissa kansoissa. Avioliiton solmimisen tavoissa on erilaisia kulttuurisia ja juridisia perinteitä.

Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat ovat tehneet tästä johtopäätöksen, jonka mukaan avioliitto kuuluu pelkästään maalliseen järjestykseen ja päätäntövaltaan. Siksi sukupuolineutraali avioliitto on luterilaisen periaatteen soveltamista muuttuneessa historiallisessa tilanteessa.

Tämä tulkinta on kuitenkin virheellinen. Lutherille ja luterilaiselle tunnustukselle avioliitto naisen ja miehen elinikäisenä parisuhteena on instituutio, joka on tarkoitettu pysyväksi aina ja kaikkialla.  Lutheriin vetoaminen olisi rehellisyyden nimissä lopetettava avioliiton yhden peruspylvään kaatamiseksi.

Lutherin kanta liittyy olennaisella tavalla raamatuntulkintaan. Hän itse käyttää yhdestä perusvirheestä Raamatun tulkinnassa saksankielistä verbiä ”dehnen”, joka tarkoittaa suomeksi ”venyttää”, ”laajentaa”, ”leventää”. Sellainen tulkinta merkitsee Lutherin mukaan Jumalan sanan ”tappamista” ja ”hautaamista”.

Pyrkimys avioliiton ”laajentamisesta” kuulostaa pieneltä, kauniilta ja empaattiselta siirrolta, mutta kristilliseltä kannalta se merkitsee Jumalan asettaman avioliiton opillista harhaa.

Empatiaa taskulampun valossa?

julkaissut Avioliittojakirkko

Empatia on tärkein perustelu sille, että kirkon täytyy muuttaa avioliitto-oppinsa sukupuolineutraaliksi.

Perustelu etenee näin: Empatian avulla henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet. Empaattinen kristitty samaistuu homon tai lesbon asemaan. Hän tuntee ruumiissaan ja mielessään pienen osan siitä, miltä lähimmäisestä tuntuu, kun kirkko ei vihi häntä avioliittoon rakkaansa kanssa. Empatia on sitä, mitä Jeesus tarkoitti rakkaudella, eli Kultaisella säännöllä. Hän opetti jotenkin näin: ”Aseta itsesi tuon toisen henkilön asemaan. Tunne hänen tilanteensa ja tee sen jälkeen niin, kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hän.” Jokainen, jonka sydän ei ole kiveä, ymmärtää että homojen ja lesbojen on halutessaan saatava avioliitolleen kirkollinen vihkimys.

Empatian takia sateenkaaripapit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja. Perusteena on viimekädessä Jeesus, joka sateenkaaripappien ja monien muidenkin mielestä käski seuraajiaan olemaan empaattisia.

Niin Jeesus tosiaan teki. Hän käski meitä asettumaan toisen asemaan. Luther kannatti Jeesuksen opetusta ja kirjoitti, että toisen asemaan asettumalla ihminen tietää, miten hänen pitää toimia.

Empatia tosiaan on hyvä lähtökohta. Maailma olisi parempi paikka, jos olisimme tosiamme kohtaan empaattisempia.

Empatiassa on kuitenkin eräs heikkous: se on taskulamppu, jossa on kapea valokeila. Se näyttää syysyönä puussa istuvan linnun tarkasti, mutta ei muuta. Huomio kohdistuu yksilön tunteisiin mutta muu jää pimeään. Tämän haitallisuutta voi olla vaikea huomata. Empatiaa on maailmassa liian vähän, ja sen tarve on jokaisessa niin suuri, että empaattisesta tunteen siirtymisestä tulee helposti kaikki kaikessa.

Sellaisia monitahoisia asioita kuin avioliittoa hahmotettaessa taskulamppu ei riitä. Avioliittoon liittyy nimittäin muutakin kuin ihmisten sisäinen tunne. Näin asia on ainakin Jeesuksen ja Raamatun mukaan. Empatian nostaminen tärkeimmäksi kriteeriksi sille, mitä avioliitosta pitäisi ajatella, on liian kapeakatseista.

Luther painotti, että rakkaus ei aina tarkoita toimimista niin kuin lähimmäinen haluaa. Hänen mukaansa Kultaisen säännön vaatima toisen asemaan asettuminen on tehtävä myös järkeä käyttäen. Ehkä lähimmäinen ei ota huomioon kaikkea tilanteeseen liittyvää. Siksi hänen tunteensa seuraaminen voi viedä harhaan. Jos siis asetun rakkaudessa hänen asemaansa, en tee sitä pelkästään omaksumalla hänen tunnettaan, vaan asetun hänen asemaansa kokonaan, myös järjellä. Silloin valaistus on laajempaa kuin se valokeila, jonka lähimmäisen tunteen siirtyminen minun tunteekseni antaa.

Empatia on kuitenkin olennainen lähtökohta. Kunnollinen toisen asemaan asettuminen lähtee nimenomaan tunteesta. Jokainen, joka tähän pyrkii, ymmärtää, että homoja ei saa sortaa, väheksyä tai pilkata.

Eräs ikävä piirre nykyisessä kirkollisessa keskustelussa on oletus, jonka mukaan kirkon avioliitto-opin kannattajat ovat vailla empatiaa. Haluttomuus hyväksyä kirkon avioliitto-opin muutos johtuu kuitenkin ajattelusta, jonka mukaan lähimmäisen rakastamiseen kuuluu muutakin kuin tunne.

Näin asia on tosiasiassa on myös kunnollisessa empatian käytössä. Ainakin Wikipedian englanninkielisen version mukaan empatiassa on tunteen (affective empathy) lisäksi myös ajatteluun ja järjen käyttöön liittyvä puoli (cognitive empathy). Tällainen käsitys empatiasta tarkoittaa kirkolle sitä, että avioliitto-opissa ja käytännössä pelkkä homojen tunteisiin samaistuminen ei riitä. On otettava huomioon myös se, millaisia ajatuksia ja perusteluja Jeesus ja Raamattu käyttävät avioliitosta opettaessaan. Samoin on otettava huomioon esimerkiksi se, että ihmiskunnan lisääntyminen perustuu miehen ja naisen liittoon, minkä vuoksi isä ja äiti ovat lasten hyvinvoinnin kannalta merkittävä asia. Näin katolinen ja ortodoksinen kirkko tekevät torjuessaan homojen syrjinnän mutta pitäessään silti tiukasti kiinni siitä, että Luoja on asettanut avioliiton nimenomaan naisen ja miehen väliseksi.