Avainsana: ideologia

Status confessionis?

julkaissut Avioliittojakirkko

Aiemmassa tämän sivuston kirjoituksessa väitettiin, että kirkon avioliitto-opin ”laajennus” on tosiasiassa sen muutos. Siihen liittyy haitallinen ihmiskuvan muutos. 

Kirkon avioliitto-opetuksen muuttamisesta olisi muutakin haittaa. Niistä seuraavassa.

Pyrkimys avioliitto-opin muutokseen on jo nyt saanut aikaan vaientamisen kulttuurin kirkossamme. Seurakuntalaisissa on edelleen paljon niitä, jotka kannattavat kirkon avioliitto-opetusta. He pitävät itsestään selvyytenä myös sen perustana olevaa ihmiskuvaa, jonka mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi. Juuri kukaan ei kuitenkaan uskalla edustaa tällaisia näkemyksiä julkisuudessa, ei edes piispainkokous tai kirkkohallitus. Kirkon avioliitto-opin kannattajat on peloteltu kaappeihinsa. Poikkeuksia onneksi löytyy, esim. oululainen johtava perheneuvoja Ilkka Kurjenmäki.

Syynä seurakuntalaisten, kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen hiljaisuuteen on se, että kirkon avioliitto-opetuksen muuttamispyrkimysten takana on vahva ideologia. Ideologioiden tapana on vaientaa eri mieltä olevat. Se tapahtuu valtapolitiikalla, uhkailulla ja leimaamisella. Näin on Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa annettu tapahtua. Sekin osoittaa, että kirkon avioliitto-opetuksen ”laajentamisessa” ei ole kyse asiasta, josta ”ei ole kenellekään haittaa”. Mitään hyvää asiaa ei tarvitse ajaa perusteltua kritiikkiä vaientamalla.

Kirkon avioliitto-opetuksen muuttaminen toisi mukanaan myös seuraavan haitan: kirkolliselta avioliittoon vihkimiseltä katoaisi jumalallinen laatutakuu. Tähän asti kirkko on vihkinyt ihmisiä miehen ja naisen väliseen avioliittoon, koska sellaisesta avioliitosta kirkolla on Jumalan sanan käsky ja lupaus, jotka Kristus itse vahvisti: ”Jumala loi alussa ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa.”, ”Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Ja Jumala siunasi heidät.”

Jos kirkon avioliitto-oppi muutetaan, tästä jumalallisesta takuusta luovutaan. Siunauksen perustaksi tulee sen suorittavan papin näkemys ja omatunto. Siunauksen takana oleva auktoriteetti romahtaisi. Se tultaisiin huomaamaan ja seurauksena olisi jäsenkadon kiihtyminen. Kuka viitsii olla jäsen kirkossa, jonka pyhien toimitusten takeena ei ole sen enempää kuin papin omatunto?

Kolmantena muutoksesta seuraavana haittana mainittakoon se, että siitä seuraisi paljon laajempi kirkon opetuksen muutos. Avioliitto-opetuksen muuttuessa muuttuvat esimerkiksi opetus siitä, miten Jumalasta saa tietoa, miten hänet kohdataan, mitä on synti, mitä on sovitus, mitä kirkko on, kuka Kristus on, miten hänen yhteydessään eletään, mitä uskominen on. 

Muutos ei ole loogisesti välttämätön, mutta käytännössä se näyttää seuraavan. Eräs syy on tässä: Kirkon avioliitto-opin muutoksen motiivina on huoli siitä, kuinka seksuaalivähemmistöt saadaan hyväksynnän ja rakkauden piiriin. Samalla käy niin, että avioliitosta tulee kriteeri ihmisarvolle, myös ihmisarvolle Jumalan edessä. Kirkon keskeinen sanoma ja sitä koskeva teologinen keskustelu muuttuvat identiteettipolitiikan vatvomiseksi, siksi samaksi joka tunkeutuu kaikkialle muuallekin länsimaisissa yhteiskunnissa. Tuo kysymyksenasettelu tuottaa vastaukset myös siihen, kuinka ihminen voi elää Jumalan yhteydessä. Se ei enää liity Kristukseen ja hänen kaikkia koskevaan sovitustyönsä, vaan siihen, pääseekö ihminen kirkossa naimisiin, mihin ”intersektionaaliseen” ryhmään hän kuuluu ja millaisia ”turvallisia tiloja” seurakunnissa on häntä varten oltava.

Sellainen ei palvele kenenkään, ei edes seksuaalivähemmistöjen etua. Kuten prof. Ruokanen hiljattain kirjoitti: ”Ihmisarvo ei liity avioliittoon”; ei homoilla, lesboilla eikä muillakaan. Se liittyy Kristukseen ja hänen työhönsä ihmiskunnan hyväksi.

Jokaisen kristityn, joka on epävarma sen suhteen, kannattaako hän kirkon avioliitto-opetusta vai sen muuttamista, tulisi tarkoin punnita, onko muutoksessa tosiaan kyse laajennuksesta, josta ei ole kenellekään haittaa. Vai onko kyse ideologiasta, joka avioliitto-opin muuttaessaan samalla muuttaa kirkon muunkin opetuksen?

Jos jälkimmäinen pitää paikkansa, olemme keskellä niin sanottua status confessionis -tilannetta. Se tarkoittaa tilannetta, johon kirkon on otettava kantaa, jotta se olisi uskollinen evankeliumille.

KIRKON EI TULE MITATA IHMISARVOA AVIOLIITOLLA

julkaissut Avioliittojakirkko

Kanava 2/2021

Prof. Miikka Ruokanen

Emeritusarkkipiispa John Vikström pohti Kanavassa (22.1.2021) voimassa olevan avioliittokäsityksen laajentamista luterilaisessa kirkossa siten, että ”laajempaan avioliittokäsitykseen mahtuisi myös nykyinen”. Uusi sukupuolineutraali avioliittonäkemys tulisi vallitsevaksi ja siihen sisältyisi perinteinen näkemys miehen ja naisen liitosta.

Jos Vikströmin epätarkka ehdotus hyväksytään, on varmaa, että sukupuolineutraali malli muodostuu uudeksi normaaliksi, joka nielaisee perinteisen. Kahden mallin samanaikaisuus ei voi jäädä pysyväksi tilaksi. Joudutaan tilanteeseen, jossa perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat jäävät vähemmistöksi, heidät savustetaan kirkosta. Tämä johtaa kirkon hajoamiseen ja huomattavaan heikkenemiseen.  

Vikströmin argumentin manipulatiivisuutta lisää ehdotus sukupuolineutraalin avioliittomallin vihkikaavan hyväksymisestä yksinkertaisella äänten enemmistöllä kirkolliskokouksessa. Oppia koskevat muutokset edellyttävät ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.  

Keskustelu on kaksitasoista: Vikström puhuu avioliitosta eettisenä kysymyksenä; avioliitto on kuitenkin syvästi teologinen kysymys. Se nojaa juutalais-kristilliseen luomisuskoon, jota sekä Vanha että Uusi testamentti selkeästi opettavat. 

Raamatun luomiskertomus lausuu: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Luomisen fundamentista seuraa naisen ja miehen liitto, jolla on ontologinen eli olemiseen erottamattomasi liittyvä perusta sekä Luojan siunaus ja tehtävä: ”Jumala siunasi heidät…’” (1. Moos. 1:27-28) Tämä perusopetus toistuu kautta Vanhan ja Uuden testamentin, esimerkiksi Jeesus opettaa näin (Mark. 10:6-9, Matt. 19:4-6).  

Vikström antaa Raamatulle roolin parisuhteen eettisen elämän ohjeena. Hän siteeraa Uuden testamentin ns. huoneentauluja, jotka antavat käytännön ohjeita perhe-elämään. Hän ei anna Raamatulle arvovaltaa avioliiton luomisteologisen olemuksen ja rakenteen normina. Vikström kritisoi Raamatun luomiskertomuksia ”patriarkaalisesta avioliittokäsityksestä”: kirkon tulee luopua patriarkaalisen yhteiskunnan jäänteistä. 

Kuitenkaan naisen ja miehen välinen avioliitto ei ole perusteissaan patriarkaalisuuteen sidottu. Homoliitto ei erityisesti kohdistu patriarkaalisia jäänteitä vastaan eikä takaa niiden katoamista. Avioliitto on vuosisatojen saatossa kehittynyt instituutioksi, joka perustuu molempien osapuolten vapaaseen suostumukseen.

Avioliitto ei ole ihmisarvon mittari, kuten Vikström edellyttää. Jokaisen persoonan ääretön arvo perustuu luomiseen ja on ehdoton ja täydellinen sellaisenaan, on hän avioliitossa tai muussa parisuhteessa tai ei ole. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisarvon tunnustaminen ei edellytä luomisteologiasta luopumista. Jokaisen ihmisen elämä on absoluuttisen arvokas ja pyhä. Jokaisella on Jumalan kuvana sama ihmisarvo. Tämä koskee kaikenlaisia sukupuolia.

Kaikki suuret maailmanuskonnot opettavat naisen ja miehen avioliittoa, näin myös roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko. Homoseksuaalisten parisuhteiden salliminen ja jopa suojelu yhteisössä ei ole johtanut uskontojen opetuksen ytimen muuttamiseen. 

Uskonnot ymmärtävät seksuaaliset vähemmistöt osaksi inhimillisen elämän monimuotoisuutta. Tämä ei ole johtanut siihen, että uskontojen opetus avioliitosta olisi muutettu sukupuolineutraaliksi. Avioliittoa ei ole välineellistetty ihmisarvon mittariksi.

Myöskään kirkon ei tule mitata ihmisarvoa avioliitolla.

Sukupuolineutraaliuden idea perustuu moderniin amerikkalaiseen uskontokriittiseen ideologiaan. Sen vaikutusvaltaisin edustaja Judith Butler haastaa jaon kahteen sukupuoleen. Hänen mukaansa ero naiseuden ja mieheyden välillä on sosiaalisesti konstruoitu, opittu ja esitetty rooli, joihin kasvetaan. Ihminen ei olemuksellisesi ole mies eikä nainen, vaan hän oppii nämä roolit. Yksilön tulee itse valita oma sukupuolinen identiteettinsä, vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi.  

Kristinuskon avioliittokäsitystä ei tule korvata sekulaarilla sukupuolineutraalin avioliiton ideologialla. Kirkon uskottavuus ei perustu siihen, että kirkko seuraa kaikessa yhteiskunnan ratkaisuja. Olemalla itsenäinen ja päättämällä itse omasta opetuksestaan kirkko säilyttää uskottavuutensa ja edistää aitoa positiivista uskonnonvapautta. Näin kirkko tukee muidenkin uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonvapautta.

Miikka Ruokanen 

Dogmatiikan professori emeritus, Helsingin yliopisto 

Systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina

Tuhoisa muutos

julkaissut Avioliittojakirkko

Miten se voisi olla keneltäkään pois, jos kirkko laajentaa avioliittokäsitystään niin, että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat avioliitolleen Jumalan siunauksen? Ei kai homojen välisen rakkauden siunaaminen haittaa millään lailla heteroiden välistä rakkautta?

Ensi näkemältä voi vaikuttaa siltä, että laajennus ei tosiaankaan haittaisi ketään. Tarkemmin ajateltuna avioliitto-opetuksen laajennuksessa on kyse sen muuttamisesta, haitallisesta muuttamisesta.

Miksi? Ensinnäkin siksi, että avioliitto-opin laajentamiseen liittyy radikaali ihmiskäsityksen muutos. Tämä on nähtävissä nykyisestä kirkollisesta avioliittokeskustelusta, jota Setan ihmiskäsitys dominoi (ks. esim. Kaisa Raittila, Yhteyden rakentajat, Kirjapaja 2020).

Setalaisen näkemyksen mukaan kirkko ei voi enää opettaa, että Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Tätä perustellaan sillä, että tieteen mukaan binäärinen (kaksijakoinen) sukupuolijärjestelmä ei pidä paikkaansa: On olemassa ihmisiä, joilla on sekä miehen että naisen sukuelimet. Biologinen sukupuoli ei siis ole niin selkeä asia kuin mitä aiemmin on oletettu. Lisäksi sukupuoleen liittyy biologisen sukupuolen lisäksi myös ns. gender eli sukupuoli-identiteetti. Se on jokaisen oma henkilökohtainen asia. Ihmisen on saatava itse päättää, mitä sukupuolta hän on. Sukupuolia on muitakin kuin mies ja nainen, eikä avioliittoa siksi voi määritellä miehen ja naisen väliseksi.

Tuollainen ihmiskäsityksen muutos on haitallinen, koska se on valheellinen. Tiede tai mikään muukaan ei ole osoittanut, että biologisia sukupuolia olisi useampia kuin kaksi. Se, että joillain ihmisillä on syntyessään sekä miehen että naisen sukuelimet, on erittäin harvinaista, alle promillen luokkaa. Kyse on geenivirheistä tai hormonien virheellisestä toiminnasta. Niistä ei synny kolmatta tai neljättä tai viidettä sukupuolta miehen ja naisen lisäksi. Sukupuoli liittyy nimittäin siihen, että eliöihin kehittyi (evoluutiossa ja sitä ohjanneessa Jumalan luomistyössä) suvullinen lisääntyminen. Sen myötä useimmat eläimet, myös ihminen, ovat joko uroksia tai naaraita. Urokset tuottavat siittiöitä ja naaraat munasoluja. Niiden yhtymisen seurauksena maailmaan syntyy uusia eliöitä.

Binäärisestä sukupuolijärjestelmästä luopumista ei voi perustella silläkään, että biologisen sukupuolen (sex) lisäksi tosiaan on olemassa sosiaalinen sukupuoli eli sukupuoli-identiteetti (gender). Gender voi toki olla hyödyllinen käsite: miehenä ja naisena olemisen tapoja kun on lukemattomia. Siksi sukupuoliroolien ei pidä olla liian tiukkoja. Mies voi kutoa sukkia tai olla kutomatta. Nainen voi olla metsuri tai sairaanhoitaja. Sukupuoli-identiteetti ei muuta sukupuolta.

Olisi kirkolta suorastaan julmaa ryhtyä Setan ideologian takapiruksi.  Lapsen ja nuoren sukupuoli-identiteetin kehittymiselle on haitallista, jos hänen pitää itse ratkaista, mitä sukupuolta hän edustaa. Miten otamme kirkkona vastuun niistä nuorista, jotka uusi ihmiskäsitys on aivopessyt hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkauksiin? Mitä sanomme heille, kun he huomaavat, että sukupuolta ei voi kirurgin veitsellä muuttaa, vaikka rippikoulussa niin opetettiin?

Kirkon on uskallettava opettaa edelleen, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi.  Useimmissa tapauksissa gender-dysforia hellittää puberteetin jälkeen. Epäilemättä on olemassa ihmisiä, joiden sukupuoli-identiteetti jää epäselväksi myös puberteetin jälkeen. Heitä on tuettava, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että kirkko luopuu Jeesuksen opettamasta ihmiskäsityksestä. Tukeminen on mahdollista kirkon avioliittokäsitystä muuttamatta, koska ihmisen elämä Jumalan edessä ei loppupeleissä perustu sukupuoleen, ei biologiseen (sex) eikä sosiaaliseen (gender). Se perustuu Kristukseen. 

Jos ihmiskäsitys muutetaan Setan haluamaksi, kyseessä on radikaali yhteiskunnallinen ihmiskoe, jonka toteuttamiselle ei ole minkäänlaisia tieteellisiä tai teologisia perusteita. Pikemminkin voi sanoa, että ihmiskunnan kollektiivinen, satojatuhansia vuosia vanha kokemus puhuu tuollaista koetta vastaan.

Miten meistä länsimaiden kristityistä on 20 vuodessa tullut niin viisaita, että voimme sivuuttaa sekä sen että Kristuksen opetuksen? Ei mitenkään! Me emme ole viisastuneet vaan joutuneet evankeliumille vieraan ideologian vankivaunuun. Se on vierimässä kohti jyrkännettä.

Edellä esitettyä tullaan kritisoimaan väittämällä, että se edustaa ”oikeistopopulistista anti-gender liikehdintää”, jonka tarkoituksena on oikeuttaa vähemmistöjen sorto viholliskuvia rakentamalla (ks. esim. Yhteyden rakentajat, s. 243-245). Mutta onko asia todella niin? Entä jos Raamattu onkin oikeassa, ja Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi? Silloin tuon ihmiskuvan horjuttaminen on ihmisyyden kannalta haitallista. Pyrkiessään lopettamaan vähemmistön sorron Seta ja sitä seuraava Yhteys-liike tuovat kirkkoon koko ihmiskunnan hyvinvointia sortavan ideologian.