Jumalakäsityksellä, raamattukäsityksellä ja avioliittokäsityksellä on yhteys toisiinsa. Kristillisen ajattelun mukaan luomakunnasta ja omastatunnosta voi päätellä Jumalan olemassaolon, mutta ei sitä millainen Jumala on ja mitä hän tahtoo. Mistä sitten tiedämme, millainen Jumala on, ja mitä hän meiltä haluaa?
Kristityt uskovat kommunikoivaan Jumalaan. Tiedämme, että Jumala on kommunikoiva, koska hän loi ihmiselle kyvyn puhua ja koska hän on ilmoittanut ihmiselle tahtonsa sanallisesti ja ymmärrettävästi Pyhissä kirjoituksissa eli Raamatussa. Tämä on maailmanlaajan kristikunnan yhteinen ymmärrys Jumalasta. Esimerkiksi Nikean uskontunnustuksessa todetaan: ”…joka on puhunut profeettojen kautta…”.
Suomen evankelisluterilainen kirkko yhtyy tähän käsitykseen sitoutumalla uskontunnustuksiin. Jos kirkkomme irtaantuisi vanhan kirkon tunnustuksista, se ajautuisi maailmanlaajan kristinuskon ulkopuolelle. Jos se taas irtaantuisi omasta luterilaisesta tunnustuksestaan, ei se enää olisi luterilainen.
Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkolain ensimmäisen luvun ensimmäinen pykälä lausuu: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Kirkkojärjestyksen ensimmäisen luvun ensimmäinen pykälässä todetaan vastaavasti: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”
Se usko, jota luterilainen kirkkomme tunnustaa, on siis kirkon omien määritelmien mukaan Raamattuun perustuva kristillinen usko. Siksi kirkkomme tulee päätöksenteossaan sitoutua Raamatun näkemyksiin avioliitosta. Kirkko ei voi sivuuttaa Raamatun opetusta avioliitosta, aivan kuten se ei voi sivuuttaa Raamatun käsitystä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkityksestä.
Osa kirkkomme vaikutusvaltaisista opettajista kuitenkin hylkää kirkon nykyisen Raamattuun perustuvan opetuksen avioliitosta. He väittävät, että se on vanhentunut eikä tämän päivän ihmisen tarvitse sitoutua siihen. Näin esimerkiksi piispa Hintikka kirkolliskokouksessa vuonna 2020: ”Siksi me tiedämme tänään, vaikka tieteellisen tutkimuksen kautta, ja ymmärrämme paremmin esimerkiksi ihmisen seksuaalisuuden kehitystä – paljon paremmin kuin mitä vaikkapa Raamatun kirjojen kirjoittajat oman aikansa maailmankuvan valossa pystyivät ymmärtämään.”
Koska Raamatun opetus avioliitosta on harvinaisen selkeä, ovat kirkkomme avioliittokäsityksen torjuvat tahot etsineet ratkaisua avioliittokäsityksen muuttamiseksi Raamatun radikaalista uudelleentulkinnasta. On esimerkiksi väitetty, ettei Raamattu homoseksuaalisuuden torjuessaan puhu samasta asiasta kuin mitä tämän päivän homoseksuaalisuus on. Tai on väitetty, että Raamattua tulee lukea kaiken läpäisevän rakkauden periaatteen kautta niin, että missä vain rakkauden – kulloisenkin ajan rakkauskäsityksen – voidaan nähdä toteutuvan, siellä tämän rakkauden toteutuminen on sallittava.
On totta, että Raamattua täytyy tulkita. Samalla tavalla kuin kaikkien tekstien lukeminen ja ymmärtäminen, myös Raamatun lukeminen ja ymmärtäminen edellyttää tulkintaa. Tulkinnan tulee kuitenkin olla vastuullista ja tekstin alkuperäiselle sanomalle uskollista. Jos irrotamme Raamatun sanan ja Pyhän Hengen johdatuksen toisistaan, johtaa tämä pikemminkin täysin uuden merkityksen luomiseen kuin tekstin merkityksen löytämiseen. Oikeaa rakkautta ei voi määritellä kulloisenkin ajan hengen mukaan, vastoin Raamatussa esille nousevaa Jumalan rakkautta. Inhimillinen rakkaus voi toimia vain Jumalan rakkauden yhteydessä. Jumalan rakkaus käy ilmi Raamatusta eikä evankeliumia voi irrottaa Raamatun tosiasiallisista lauseista. Kristillisen käsityksen mukaan Pyhä Henki toimii Raamatun sanan kautta – ei sitä vastoin tai sen ohitse.
Raamatun sanoma pitää tuoda tähän päivään. Tekstiä ei kuitenkaan saa soveltaa niin, että tulkinta joutuu ristiriitaan tekstin alkuperäisen merkityksen kanssa. Sovellutus on tehtävä tekstin alkuperäiselle merkitykselle uskollisesti. Jumalan sana on sama eilen tänään ja huomenna. Siksi hän ei johda kirkkoaan sellaisiin uusiin oppeihin, kuten niin sanottu sukupuolineutraali avioliittokäsitys, jotka ovat vastoin hänen ilmoitettua sanaansa Raamatussa.
Raamatun ja avioliiton suhteen iso kysymys on, tulkitsemmeko Raamatun tekstiä suhteessa omaan kontekstiimme vai omia kokemuksiamme suhteessa Raamatun tekstiin. Kirkon opin mukaan Raamattua ei tule alistaa oman aikamme arvoille ja näkemyksille, vaan kristittyjen tulee alistaa omat ajatuksensa Raamatun sanalle. Meidän ei tule nähdä Raamattua oman aikamme läpi, vaan oma aikamme Raamatun läpi.
Esimerkiksi Raamatun ajan Palestiinassa orjuus oli osa yhteiskunnan sosiaalista rakennetta. Israelilaisten tuli kuitenkin Jumalan käskystä vapauttaa orjat joka seitsemäs vuosi. Aika oli myös patriarkaalinen, mutta Jumala käski kansan kunnioittaa naisten oikeuksia. Jumala ohjasi sanallaan kansaansa luomaan vastakulttuuria. Raamatun merkityksen oikea tähän aikaan soveltaminen ohjaa meitä samalla tavalla sitoutumaan Jumalan sanaan oman kulttuurisen kontekstimme keskellä. Siksi monet kristityt vastustavat esimerkiksi ihmiskauppaa ja pornoteollisuutta.
On totta, että Raamattu ei suoraan vastaa kaikkiin tämän päivän eettisiin kysymyksiin. Raamatun tekstit antavat kristitylle kuitenkin riittävän pohjan arvioida Pyhän Hengen johdatuksessa, miten meidän tulee vastata kohtaamiimme uusiin kysymyksiin (5. Moos. 6:4-9). Ja toisaalta, avioliiton suhteen Raamatun opetus on selkeä. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asetti avioliiton heidän väliseksi instituutioksi. Jos yhteiskunta muuttaa käsitystään avioliitosta, me emme voi seurata sitä vaan seuraamme Jumalan Raamatussa ilmaistua tahtoa.
Jos kirkkomme tekee päätöksiä Raamatun opetuksen vastaisesti, se luopuu omasta perustastaan eikä pysy uskollisena Jumalan tahdolle. Silloin se ei voi myöskään täyttää tehtäväänsä tässä maailmassa. Kirkon ei tule luopua Raamatun opetuksesta avioliittokysymyksessä eikä missään muussakaan kohden.
Avioliitto ja kirkko 