Jumalakäsitys, raamattukäsitys ja avioliittokäsitys ovat yhteydessä toisiinsa

Jumalakäsityksellä, raamattukäsityksellä ja avioliittokäsityksellä on yhteys toisiinsa. Kristillisen ajattelun mukaan luomakunnasta ja omastatunnosta voi päätellä Jumalan olemassaolon, mutta ei sitä millainen Jumala on ja mitä hän tahtoo. Mistä sitten tiedämme, millainen Jumala on, ja mitä hän meiltä haluaa?

Kristityt uskovat kommunikoivaan Jumalaan. Tiedämme, että Jumala on kommunikoiva, koska hän loi ihmiselle kyvyn puhua ja koska hän on ilmoittanut ihmiselle tahtonsa sanallisesti ja ymmärrettävästi Pyhissä kirjoituksissa eli Raamatussa. Tämä on maailmanlaajan kristikunnan yhteinen ymmärrys Jumalasta. Esimerkiksi Nikean uskontunnustuksessa todetaan: ”…joka on puhunut profeettojen kautta…”.

Suomen evankelisluterilainen kirkko yhtyy tähän käsitykseen sitoutumalla uskontunnustuksiin. Jos kirkkomme irtaantuisi vanhan kirkon tunnustuksista, se ajautuisi maailmanlaajan kristinuskon ulkopuolelle. Jos se taas irtaantuisi omasta luterilaisesta tunnustuksestaan, ei se enää olisi luterilainen.

Suomen evankelisluterilaisen kirkon kirkkolain ensimmäisen luvun ensimmäinen pykälä lausuu: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Kirkkojärjestyksen ensimmäisen luvun ensimmäinen pykälässä todetaan vastaavasti: ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”

Se usko, jota luterilainen kirkkomme tunnustaa, on siis kirkon omien määritelmien mukaan Raamattuun perustuva kristillinen usko. Siksi kirkkomme tulee päätöksenteossaan sitoutua Raamatun näkemyksiin avioliitosta. Kirkko ei voi sivuuttaa Raamatun opetusta avioliitosta, aivan kuten se ei voi sivuuttaa Raamatun käsitystä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen merkityksestä. 

Osa kirkkomme vaikutusvaltaisista opettajista kuitenkin hylkää kirkon nykyisen Raamattuun perustuvan opetuksen avioliitosta. He väittävät, että se on vanhentunut eikä tämän päivän ihmisen tarvitse sitoutua siihen. Näin esimerkiksi piispa Hintikka kirkolliskokouksessa vuonna 2020: ”Siksi me tiedämme tänään, vaikka tieteellisen tutkimuksen kautta, ja ymmärrämme paremmin esimerkiksi ihmisen seksuaalisuuden kehitystä – paljon paremmin kuin mitä vaikkapa Raamatun kirjojen kirjoittajat oman aikansa maailmankuvan valossa pystyivät ymmärtämään.”

Koska Raamatun opetus avioliitosta on harvinaisen selkeä, ovat kirkkomme avioliittokäsityksen torjuvat tahot etsineet ratkaisua avioliittokäsityksen muuttamiseksi Raamatun radikaalista uudelleentulkinnasta. On esimerkiksi väitetty, ettei Raamattu homoseksuaalisuuden torjuessaan puhu samasta asiasta kuin mitä tämän päivän homoseksuaalisuus on. Tai on väitetty, että Raamattua tulee lukea kaiken läpäisevän rakkauden periaatteen kautta niin, että missä vain rakkauden – kulloisenkin ajan rakkauskäsityksen – voidaan nähdä toteutuvan, siellä tämän rakkauden toteutuminen on sallittava.

On totta, että Raamattua täytyy tulkita. Samalla tavalla kuin kaikkien tekstien lukeminen ja ymmärtäminen, myös Raamatun lukeminen ja ymmärtäminen edellyttää tulkintaa. Tulkinnan tulee kuitenkin olla vastuullista ja tekstin alkuperäiselle sanomalle uskollista. Jos irrotamme Raamatun sanan ja Pyhän Hengen johdatuksen toisistaan, johtaa tämä pikemminkin täysin uuden merkityksen luomiseen kuin tekstin merkityksen löytämiseen. Oikeaa rakkautta ei voi määritellä kulloisenkin ajan hengen mukaan, vastoin Raamatussa esille nousevaa Jumalan rakkautta. Inhimillinen rakkaus voi toimia vain Jumalan rakkauden yhteydessä. Jumalan rakkaus käy ilmi Raamatusta eikä evankeliumia voi irrottaa Raamatun tosiasiallisista lauseista. Kristillisen käsityksen mukaan Pyhä Henki toimii Raamatun sanan kautta – ei sitä vastoin tai sen ohitse.

Raamatun sanoma pitää tuoda tähän päivään. Tekstiä ei kuitenkaan saa soveltaa niin, että tulkinta joutuu ristiriitaan tekstin alkuperäisen merkityksen kanssa. Sovellutus on tehtävä tekstin alkuperäiselle merkitykselle uskollisesti. Jumalan sana on sama eilen tänään ja huomenna. Siksi hän ei johda kirkkoaan sellaisiin uusiin oppeihin, kuten niin sanottu sukupuolineutraali avioliittokäsitys, jotka ovat vastoin hänen ilmoitettua sanaansa Raamatussa.

Raamatun ja avioliiton suhteen iso kysymys on, tulkitsemmeko Raamatun tekstiä suhteessa omaan kontekstiimme vai omia kokemuksiamme suhteessa Raamatun tekstiin. Kirkon opin mukaan Raamattua ei tule alistaa oman aikamme arvoille ja näkemyksille, vaan kristittyjen tulee alistaa omat ajatuksensa Raamatun sanalle. Meidän ei tule nähdä Raamattua oman aikamme läpi, vaan oma aikamme Raamatun läpi.

Esimerkiksi Raamatun ajan Palestiinassa orjuus oli osa yhteiskunnan sosiaalista rakennetta. Israelilaisten tuli kuitenkin Jumalan käskystä vapauttaa orjat joka seitsemäs vuosi. Aika oli myös patriarkaalinen, mutta Jumala käski kansan kunnioittaa naisten oikeuksia. Jumala ohjasi sanallaan kansaansa luomaan vastakulttuuria. Raamatun merkityksen oikea tähän aikaan soveltaminen ohjaa meitä samalla tavalla sitoutumaan Jumalan sanaan oman kulttuurisen kontekstimme keskellä. Siksi monet kristityt vastustavat esimerkiksi ihmiskauppaa ja pornoteollisuutta.

On totta, että Raamattu ei suoraan vastaa kaikkiin tämän päivän eettisiin kysymyksiin. Raamatun tekstit antavat kristitylle kuitenkin riittävän pohjan arvioida Pyhän Hengen johdatuksessa, miten meidän tulee vastata kohtaamiimme uusiin kysymyksiin (5. Moos. 6:4-9). Ja toisaalta, avioliiton suhteen Raamatun opetus on selkeä. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asetti avioliiton heidän väliseksi instituutioksi. Jos yhteiskunta muuttaa käsitystään avioliitosta, me emme voi seurata sitä vaan seuraamme Jumalan Raamatussa ilmaistua tahtoa.

Jos kirkkomme tekee päätöksiä Raamatun opetuksen vastaisesti, se luopuu omasta perustastaan eikä pysy uskollisena Jumalan tahdolle. Silloin se ei voi myöskään täyttää tehtäväänsä tässä maailmassa. Kirkon ei tule luopua Raamatun opetuksesta avioliittokysymyksessä eikä missään muussakaan kohden.

Toista, toista ja toista!

Kuumana käyvässä avioliittokeskustelussa useimmat perustelut on kuultu moneen kertaan. Ikävä piirre keskustelussa on, että kiistämätönkään tieto ei estä kaikkia toistamasta vanhoja väitteitä.

Hyvin usein keskustelussa toistetaan seuraavaa väitettä: Paavali ja muut kristityt eivät puhuneet kirjoituksissaan samanlaisista suhteista kuin nykyään. Raamatun aikana ei tunnettu samaa sukupuolta olevien tasavertaista rakkaussuhdetta, vaan kyse oli aina toisen ihmisen hyväksi käyttämistä. Siihen liittyi usein väkivaltaa ja toisen ihmisen nujertamista.  Samaa sukupuolta olevien nykyiset liitot ovat olemukseltaan kokonaan toisenlaisia. Ne perustuvat tasavertaiseen rakkauteen. Siksi Raamatun kiellot eivät osu ollenkaan nykyiseen elämäntapaan, jota kristityt eivät tunteneet, eikä niitä pidä ollenkaan käyttää koko keskustelussa.

Väite kuulostaa varmaan vakuuttavalta erityisesti sen korvissa, joka etsii itselleen perusteluja irtautua Raamatun ohjeista ja pitkästä kristillisestä perinnöstä.  Ongelma on vain siinä, että useat tutkijat ovat meidänkin maassamme osoittaneet perustelun paikkansa pitämättömäksi. Sen jälkeen ei meiltä muilta enää vaaditakaan tutkijan koulutusta. Sisälukutaito riittää.

Ehkä ensimmäiseksi on kuitenkin kysyttävä, onko ihminen tosiaan muuttunut. Tuskinpa vain.  Myös menneinä aikoina joku oli yleensäkin elämässään kovaotteinen ja toinen kaunosielu. Yksi oli tulisieluinen ja toinen hitaanlainen. Miksi se ei olisi ulottunut myös kaikenlaiseen rakkauselämään? Yksi alisti vaimoaan ja rakastajattariaan enemmän, toinen vähemmän, joku ei ehkä ollenkaan.  Joku miehenpuoli etsi varmaan hetken nautintoa, oli kohteena sitten nainen tai mies. Toinen kiintyi ehkä hitaammin mutta eli enemmän tunteella kuin vietillä ja oli uskollisempi. Onko jonkun mielestä kaikki uskollinen ja väkivallaton kiintymys viimeisen, tasa-arvoa korostavan vuosisadan tuotetta?

Kirkolliskokouksen tekemiä selvityksiä lukeneen ja keskustelua seuranneen ei tarvitse tyytyä arvuutteluun. Riittää kun avaa Platonin teokset ja nimenomaan kuuluisan teoksen Pidot. Siellä ateenalaisen yhteiskunnan kerma keskustelee Sokrateen kanssa siitä, mitä rakkaus on olemukseltaan.  Yhden kertojan humoristinen tarina esittää, miten jumalat jakoivat aikanaan ihmisen kahtia. Jotkut heistä olivat alkuaan muodostuneet miehestä ja naisesta: Kahtia jaettuna sellainen mies etsii aina naista. Jotkut taas olivat aiemmin muodostuneet kahdesta miehestä tai kahdesta naisesta. Tällainen ihminen etsii kahtia jaettuna rakkautensa kohteeksi aina oman sukupuolensa edustajaa.  Missä kohtaa tässä kertomuksessa on puhetta alistamisesta tai väkivallasta?

Muutama hetki Platonin teosten suomennoksen kanssa puhkaisee siis saippuakuplan. Neuloja tähän puhkomiseen on tosin tarjottu kirkolliskokouksen asiakirjoissa jo enemmänkin. Roomalainen kirjailija ihmetteli kreetalaisten halua etsiä kunniaa siitä, että miehellä oli ollut mahdollisimman monta rakastajaa.  Halusivatko he ylpeillä siitä, että heitä oli alistettu ja hakattu? Homeroksen kuuluisat sankarit Akilleus ja Patroklos olivat rakastava pari. Kumpi heistä murjoi kumpaa?  Tyranninmurhaajat Harmodios ja Aristogeiton lähtivät rakkaussuhteensa sitomina kuolemanvaaran uhalla kostamaan toisen kokeman loukkauksen. Kumpi heistä oli ollut toiselle tyranni?

Aivan varmasti Raamatun aikoihin monet miesrakastajat alistivat kohteitaan ja käyttäytyivät myös väkivaltaisesti.  Niin tekevät monet nykyäänkin. Aitoa kiintymystä oli kuitenkin silloin niin kuin sitä on tälläkin hetkellä niin homo- kuin heterosuhteissakin. Ei ihminen vuosisatojen kuluessa miksikään muutu. Tuon tilanteen tuntien Paavali seurasi muiden kristittyjen tavoin Vanhan testamentin ja juutalaisten opettajien viitoittamaa polkua ja sanoi synniksi kaikki miehen ja naisen välisen avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet, olivatpa ne sitten homo- tai heterosuhteita.

Avioliittokeskustelussa vellovat suuret tunteet. Valitettavasti muutamat perustelut eivät suostu kuolemaan, vaikka ne törmäisivät toistuvasti tosiasioihin.  Silloin ei todellisuudessa keskustella, vaan kilpaillaan siitä kuka huutaa kovimmin ja kuka jaksaa toistaa useimmin omat väittämänsä. Uuttahan ei moneen kertaan kumottujen väitteiden toistaminen ole.  Poliittinen propaganda on tehnyt niin varmaan aina ja viime aikoina yhä enemmän. Vaihtoehtoisen todellisuuden ei tarvitse olla totta. Riittää kun omat kannattajat uskovat siihen.