Avainsana: avioliitto-oppi

Ai prkl, mikä juon! Hyö panniitkii porukan kiertämää!

julkaissut Avioliittojakirkko

Näin totesi alikersantti Rokka, ja samaa voi todeta nykyisestä kirkollisesta elämästä. Kun kirkon avioliitto-oppia ei ole saatu muutetuksi, kirkolliskokoukselle tehdäänkin ihan uudenlainen aloite: Pitäisi pyytää piispainkokousta laatimaan vihkikaava samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä varten. (”Psst: Se saattaisi mennä läpi yksinkertaisella äänten enemmistöllä.”) 

Näin juonikas aloite ei kai etenee piispainkokoukseen asti. Miten piispainkokous edes periaatteessa voisi laatia liturgisen kaavan asiasta, joka on vastoin kirkon oppia? Jos se niin tekisi, se toimisi vastoin Raamattua ja vastoin omaa tunnustustaan. Se uhmaisi kirkolliskokouksen päätöstä, jonka mukaan kirkon avioliittokäsitystä ei laajenneta. Se toimisi vastoin uskonnollista vakaumustaan, josta Korkein hallinto-oikeus on sille kertonut. (Tästä on kirjoitettu aiemmassa ”KOO – HOO – OO” -blogissa). Yhtä hyvin piispainkokoukselta voitaisiin pyytää kaava uudelleen kastamista varten. 

Mutta toisaalta, jos aloite jostain kumman syystä etenee piispainkokoukseen asti, uusi vihkikaava saattaa kyllä syntyä. Näin ounastelemme siksi, että Suomessa piispuus on menettämässä auktoriteettiaan. 

Tuorein esimerkki tästä löytyy jälleen Oulusta (Kotimaa24, 8.4.2021). Siellä piispa on päässyt sopuun kahden samaa sukupuolta olevia pareja vihkivän pappinsa kanssa. Sillä edellytyksellä, että he ja muutkin papit saavat piispan asiaan puuttumatta jatkossakin näin tehdä. 

Papit toteavat haastattelussa, että piispoille ”pitäisi tehdä samoin kuin monissa maissa on tehty presidentti-instituutiolle eli se on muutettu muodolliseksi keulakuvaksi.” Heidän mukaansa kirkon tulisi ”luopua kokonaan työntekijöidensä opillisesta valvomisesta.” Keskustelu on kuulemma kuitenkin tärkeää, mutta ”inkvisitio ei ole tätä päivää”. Heidän mukaansa kirkossa henkilöt, ”joilla olisi oikeasti sanottavaa, marginalisoidaan ja ajetaan nurkkaan”. Esimerkkeinä he mainitsevat Matti Myllykosken ja Terho Pursiaisen. 

Myllykoskella on ollut esimerkiksi sellaista asiaa, että Jeesus ei noussut kuolleista, vaan hänen ruumiinsa maatui joukkohautaan. Pursiaisella on ollut sellaista asiaa, että Jumala on sokea äiti, joka syö lapsensa. Tällaisesta papillisesta sanomasta piispa saisi keskustella, mutta hän ei saisi määrätä pappejaan olemaan opettamatta noin. Tai olemaan toimimatta vastoin kirkkojärjestystä ja kirkolliskokouksen päätöksiä. Tai jos määrää, hän on inkvisiittori. 

Tämmöistä meidän kirkollinen elämämme nykyään on. Kristukselta ja apostoleilta periytyvä usko ohenee kovaa vauhtia, kun apostolisen uskon kaitsijoiden on yhä vaikeampi hoitaa virkaansa Sateenkaaripappien painostuksen alla. 

Kuka voi enää sanoa, että kirkon avioliitto-opin muutosvimmasta ei ole kenellekään haittaa? 

Tuhoisa muutos

julkaissut Avioliittojakirkko

Miten se voisi olla keneltäkään pois, jos kirkko laajentaa avioliittokäsitystään niin, että myös samaa sukupuolta olevat parit saavat avioliitolleen Jumalan siunauksen? Ei kai homojen välisen rakkauden siunaaminen haittaa millään lailla heteroiden välistä rakkautta?

Ensi näkemältä voi vaikuttaa siltä, että laajennus ei tosiaankaan haittaisi ketään. Tarkemmin ajateltuna avioliitto-opetuksen laajennuksessa on kyse sen muuttamisesta, haitallisesta muuttamisesta.

Miksi? Ensinnäkin siksi, että avioliitto-opin laajentamiseen liittyy radikaali ihmiskäsityksen muutos. Tämä on nähtävissä nykyisestä kirkollisesta avioliittokeskustelusta, jota Setan ihmiskäsitys dominoi (ks. esim. Kaisa Raittila, Yhteyden rakentajat, Kirjapaja 2020).

Setalaisen näkemyksen mukaan kirkko ei voi enää opettaa, että Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Tätä perustellaan sillä, että tieteen mukaan binäärinen (kaksijakoinen) sukupuolijärjestelmä ei pidä paikkaansa: On olemassa ihmisiä, joilla on sekä miehen että naisen sukuelimet. Biologinen sukupuoli ei siis ole niin selkeä asia kuin mitä aiemmin on oletettu. Lisäksi sukupuoleen liittyy biologisen sukupuolen lisäksi myös ns. gender eli sukupuoli-identiteetti. Se on jokaisen oma henkilökohtainen asia. Ihmisen on saatava itse päättää, mitä sukupuolta hän on. Sukupuolia on muitakin kuin mies ja nainen, eikä avioliittoa siksi voi määritellä miehen ja naisen väliseksi.

Tuollainen ihmiskäsityksen muutos on haitallinen, koska se on valheellinen. Tiede tai mikään muukaan ei ole osoittanut, että biologisia sukupuolia olisi useampia kuin kaksi. Se, että joillain ihmisillä on syntyessään sekä miehen että naisen sukuelimet, on erittäin harvinaista, alle promillen luokkaa. Kyse on geenivirheistä tai hormonien virheellisestä toiminnasta. Niistä ei synny kolmatta tai neljättä tai viidettä sukupuolta miehen ja naisen lisäksi. Sukupuoli liittyy nimittäin siihen, että eliöihin kehittyi (evoluutiossa ja sitä ohjanneessa Jumalan luomistyössä) suvullinen lisääntyminen. Sen myötä useimmat eläimet, myös ihminen, ovat joko uroksia tai naaraita. Urokset tuottavat siittiöitä ja naaraat munasoluja. Niiden yhtymisen seurauksena maailmaan syntyy uusia eliöitä.

Binäärisestä sukupuolijärjestelmästä luopumista ei voi perustella silläkään, että biologisen sukupuolen (sex) lisäksi tosiaan on olemassa sosiaalinen sukupuoli eli sukupuoli-identiteetti (gender). Gender voi toki olla hyödyllinen käsite: miehenä ja naisena olemisen tapoja kun on lukemattomia. Siksi sukupuoliroolien ei pidä olla liian tiukkoja. Mies voi kutoa sukkia tai olla kutomatta. Nainen voi olla metsuri tai sairaanhoitaja. Sukupuoli-identiteetti ei muuta sukupuolta.

Olisi kirkolta suorastaan julmaa ryhtyä Setan ideologian takapiruksi.  Lapsen ja nuoren sukupuoli-identiteetin kehittymiselle on haitallista, jos hänen pitää itse ratkaista, mitä sukupuolta hän edustaa. Miten otamme kirkkona vastuun niistä nuorista, jotka uusi ihmiskäsitys on aivopessyt hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkauksiin? Mitä sanomme heille, kun he huomaavat, että sukupuolta ei voi kirurgin veitsellä muuttaa, vaikka rippikoulussa niin opetettiin?

Kirkon on uskallettava opettaa edelleen, että Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi.  Useimmissa tapauksissa gender-dysforia hellittää puberteetin jälkeen. Epäilemättä on olemassa ihmisiä, joiden sukupuoli-identiteetti jää epäselväksi myös puberteetin jälkeen. Heitä on tuettava, mutta se ei saa tarkoittaa sitä, että kirkko luopuu Jeesuksen opettamasta ihmiskäsityksestä. Tukeminen on mahdollista kirkon avioliittokäsitystä muuttamatta, koska ihmisen elämä Jumalan edessä ei loppupeleissä perustu sukupuoleen, ei biologiseen (sex) eikä sosiaaliseen (gender). Se perustuu Kristukseen. 

Jos ihmiskäsitys muutetaan Setan haluamaksi, kyseessä on radikaali yhteiskunnallinen ihmiskoe, jonka toteuttamiselle ei ole minkäänlaisia tieteellisiä tai teologisia perusteita. Pikemminkin voi sanoa, että ihmiskunnan kollektiivinen, satojatuhansia vuosia vanha kokemus puhuu tuollaista koetta vastaan.

Miten meistä länsimaiden kristityistä on 20 vuodessa tullut niin viisaita, että voimme sivuuttaa sekä sen että Kristuksen opetuksen? Ei mitenkään! Me emme ole viisastuneet vaan joutuneet evankeliumille vieraan ideologian vankivaunuun. Se on vierimässä kohti jyrkännettä.

Edellä esitettyä tullaan kritisoimaan väittämällä, että se edustaa ”oikeistopopulistista anti-gender liikehdintää”, jonka tarkoituksena on oikeuttaa vähemmistöjen sorto viholliskuvia rakentamalla (ks. esim. Yhteyden rakentajat, s. 243-245). Mutta onko asia todella niin? Entä jos Raamattu onkin oikeassa, ja Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi? Silloin tuon ihmiskuvan horjuttaminen on ihmisyyden kannalta haitallista. Pyrkiessään lopettamaan vähemmistön sorron Seta ja sitä seuraava Yhteys-liike tuovat kirkkoon koko ihmiskunnan hyvinvointia sortavan ideologian.

Empatiaa taskulampun valossa?

julkaissut Avioliittojakirkko

Empatia on tärkein perustelu sille, että kirkon täytyy muuttaa avioliitto-oppinsa sukupuolineutraaliksi.

Perustelu etenee näin: Empatian avulla henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet. Empaattinen kristitty samaistuu homon tai lesbon asemaan. Hän tuntee ruumiissaan ja mielessään pienen osan siitä, miltä lähimmäisestä tuntuu, kun kirkko ei vihi häntä avioliittoon rakkaansa kanssa. Empatia on sitä, mitä Jeesus tarkoitti rakkaudella, eli Kultaisella säännöllä. Hän opetti jotenkin näin: ”Aseta itsesi tuon toisen henkilön asemaan. Tunne hänen tilanteensa ja tee sen jälkeen niin, kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hän.” Jokainen, jonka sydän ei ole kiveä, ymmärtää että homojen ja lesbojen on halutessaan saatava avioliitolleen kirkollinen vihkimys.

Empatian takia sateenkaaripapit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja. Perusteena on viimekädessä Jeesus, joka sateenkaaripappien ja monien muidenkin mielestä käski seuraajiaan olemaan empaattisia.

Niin Jeesus tosiaan teki. Hän käski meitä asettumaan toisen asemaan. Luther kannatti Jeesuksen opetusta ja kirjoitti, että toisen asemaan asettumalla ihminen tietää, miten hänen pitää toimia.

Empatia tosiaan on hyvä lähtökohta. Maailma olisi parempi paikka, jos olisimme tosiamme kohtaan empaattisempia.

Empatiassa on kuitenkin eräs heikkous: se on taskulamppu, jossa on kapea valokeila. Se näyttää syysyönä puussa istuvan linnun tarkasti, mutta ei muuta. Huomio kohdistuu yksilön tunteisiin mutta muu jää pimeään. Tämän haitallisuutta voi olla vaikea huomata. Empatiaa on maailmassa liian vähän, ja sen tarve on jokaisessa niin suuri, että empaattisesta tunteen siirtymisestä tulee helposti kaikki kaikessa.

Sellaisia monitahoisia asioita kuin avioliittoa hahmotettaessa taskulamppu ei riitä. Avioliittoon liittyy nimittäin muutakin kuin ihmisten sisäinen tunne. Näin asia on ainakin Jeesuksen ja Raamatun mukaan. Empatian nostaminen tärkeimmäksi kriteeriksi sille, mitä avioliitosta pitäisi ajatella, on liian kapeakatseista.

Luther painotti, että rakkaus ei aina tarkoita toimimista niin kuin lähimmäinen haluaa. Hänen mukaansa Kultaisen säännön vaatima toisen asemaan asettuminen on tehtävä myös järkeä käyttäen. Ehkä lähimmäinen ei ota huomioon kaikkea tilanteeseen liittyvää. Siksi hänen tunteensa seuraaminen voi viedä harhaan. Jos siis asetun rakkaudessa hänen asemaansa, en tee sitä pelkästään omaksumalla hänen tunnettaan, vaan asetun hänen asemaansa kokonaan, myös järjellä. Silloin valaistus on laajempaa kuin se valokeila, jonka lähimmäisen tunteen siirtyminen minun tunteekseni antaa.

Empatia on kuitenkin olennainen lähtökohta. Kunnollinen toisen asemaan asettuminen lähtee nimenomaan tunteesta. Jokainen, joka tähän pyrkii, ymmärtää, että homoja ei saa sortaa, väheksyä tai pilkata.

Eräs ikävä piirre nykyisessä kirkollisessa keskustelussa on oletus, jonka mukaan kirkon avioliitto-opin kannattajat ovat vailla empatiaa. Haluttomuus hyväksyä kirkon avioliitto-opin muutos johtuu kuitenkin ajattelusta, jonka mukaan lähimmäisen rakastamiseen kuuluu muutakin kuin tunne.

Näin asia on tosiasiassa on myös kunnollisessa empatian käytössä. Ainakin Wikipedian englanninkielisen version mukaan empatiassa on tunteen (affective empathy) lisäksi myös ajatteluun ja järjen käyttöön liittyvä puoli (cognitive empathy). Tällainen käsitys empatiasta tarkoittaa kirkolle sitä, että avioliitto-opissa ja käytännössä pelkkä homojen tunteisiin samaistuminen ei riitä. On otettava huomioon myös se, millaisia ajatuksia ja perusteluja Jeesus ja Raamattu käyttävät avioliitosta opettaessaan. Samoin on otettava huomioon esimerkiksi se, että ihmiskunnan lisääntyminen perustuu miehen ja naisen liittoon, minkä vuoksi isä ja äiti ovat lasten hyvinvoinnin kannalta merkittävä asia. Näin katolinen ja ortodoksinen kirkko tekevät torjuessaan homojen syrjinnän mutta pitäessään silti tiukasti kiinni siitä, että Luoja on asettanut avioliiton nimenomaan naisen ja miehen väliseksi.