Avainsana: tuomiokapituli

Ollaanko tekemässä ikiliikkujaa?

julkaissut Avioliittojakirkko

Aiemmassa blogissa ”Ai prkl, mikä juon!” käsiteltiin lyhyesti kirkolliskokoukselle tehtyä aloitetta, jonka mukaan sen tulisi pyytää piispainkokousta valmistelemaan esitys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä ja siunaamisesta.

Aloite ja sen perustelut ansaitsevat osakseen enemmänkin pohdintaa.

Aloitteessa kerrotaan sen taustasta seuraavaa: Piispainkokous sai kirkolliskokoukselta 8.5.2018 tehtäväkseen ”edelleen selvittää vaihtoehtoja avioliittokäsityksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi”. Piispainkokouksen vastaus annettiin kirkolliskokoukselle 6.8.2020. Vastauksen yksi johtopäätös on, että piispojen kesken kysymyksestä vallitsee erimielisyys. Sama erimielisyys jakaa myös kirkolliskokouksen edustajia, kirkon työntekijöitä ja kirkon jäsenistöä. Näin ollen ”kysymystä [erimielisyyden ratkaisemiseksi] ei voi sivuuttaa toteamuksella, että kirkon nykyinen avioliittokäsitys on jo itsessään ratkaisu. Päätöksenteon luonteeseen ylipäätään kuuluu etsiä ratkaisuja, jotka toisinaan täydentävät, muuttavat ja korvaavat aiemmin tehtyjä ratkaisuja.”

Piispat kirjoittavat vastauksessaan myös: ”Jos siis halutaan turvata ykseys, vaihtoehtoja avioliittonäkemyksestä vallitsevan erimielisyyden ratkaisemiseksi on vain yksi: erimielisyyden hyväksyminen. Kirkko pysyy Kristuksen kirkkona ja elää täysin hänen armonsa varassa riippumatta sen avioliittonäkemyksestä ja -käytännöistä. Olennaista on löytää sellainen ratkaisu, jossa erimielisyys avioliittokäsityksestä ei ole ykseyden este ja jossa sen kanssa on helpointa elää.”

Piispainkokouksen vastaukseen perustuen aloitteessa esitetään, ”että kirkolliskokous pyytää piispainkokoukselta esityksen kirkollisesta vihkimisestä ja kirkollisesta siunaamisesta samaa sukupuolta oleville pareille”.

Aloite on outo ainakin seuraavista syistä:

  1. Kirkolliskokous tosiaan antoi 8.5.2018 piispainkokoukselle tehtäväksi ”edelleen selvittää vaihtoehtoja avioliittoa koskevan erimielisyyden ratkaisemiseksi”. Aloite ei ota huomioon, että tuon tehtävän kirkolliskokous antoi piispainkokoukselle samassa yhteydessä, jossa se oli juuri päättänyt, että kirkon avioliittokäsitystä ei laajenneta sukupuolineutraaliksi. Millä ihmeen päättelyllä päädytään siihen, että kirkolliskokous olisi pyytänyt piispainkokoukselta sellaista vaihtoehtoa, joka kumoaa sen itsensä pari minuuttia aiemmin tekemän, samaa kysymystä koskevan päätöksen?
  2. Piispainkokouksen toteamus, jonka mukaan ”päätöksenteon luonteeseen ylipäätään kuuluu etsiä ratkaisuja, jotka toisinaan täydentävät, muuttavat ja korvaavat aiemmin tehtyjä ratkaisuja” pitää tietenkin paikkansa. Kirkon päätöksenteossa avioliittokäsitystä koskevan muutoksen voi tehdä ainoastaan kirkolliskokous, ei piispainkokous. Näin ollen voi kysyä, millä mandaatilla piispainkokous tekisi esityksen, joka on vastoin kirkolliskokouksen hiljattain tekemää päätöstä. Millä tavalla nyt tehty aloite poikkeaa asiallisesti siitä avioliittokäsityksen ”laajentamista” koskevasta aloitteesta, jonka kirkolliskokous jätti hyväksymättä 8.5.2018? Kuvittelevatko aloitteen tekijät, että piispainkokous on löytänyt olennaisesti uusia asiaan liittyviä argumentteja? Vai onko tarkoitus tehdä kirkolliskokouksesta yhtä ja samaa asiaa vatvova ikiliikkuja, siihen asti että valtasuhteet muuttuvat suotuisiksi kirkon avioliittokäsityksen muuttamiselle?
  3. Päätöksenteon luonteeseen kuuluu erimielisyys. Vaikka kaikki yhteisön jäsenet eivät olisi samaa mieltä asiasta, se ei muuta sitä, että demokraattisesti tehty päätös on yhteisön virallinen kanta, jonka mukaan on elettävä; ellei kantaa sitten muuteta virallisessa päätöksentekoelimessä. Uuden esityksen saa tehdä. Demokratia sallii ikiliikkujan luomisen.
  4. Aloitteen perustelu avioliittokäsityksen muuttamiselle (kirkon ykseys) on liian kapeakatseinen. Ykseys ei ole kirkon ainoa arvo, ei ainakaan siinä mielessä, että sen perusteella kaikki kirkon jäsenten näkemykset pitäisi hyväksyä. Kirkon tunnustuksen mukaan erilaisten näkemysten ”koetinkivi” on Jumalan sana, ei kirkon ykseys eikä varsinkaan se, ”minkä kanssa on helpointa elää”. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että kirkko voi tinkiä Jumalan sanasta ykseytensä nimissä ja silti säilyä Kristuksen kirkkona. Jos kirkon avioliittokäsityksen muuttamiseen päädytään, sille on oltava kunnolliset teologiset perustelut, jotka ottavat huomioon muunkin kuin sen, että tässä asiassa joillain kirkon jäsenillä ja piispoilla on kirkon avioliittokäsityksestä ja Jumalan sanasta poikkeava kanta.
  5. Aloite jättää huomioimatta sen, että samassa piispankokouksen kirkolliskokoukselle osoittamassa kirjeessä, johon se vetoaa, sanotaan näin: ”Kirkolliskokouksen tehtävänä on päättää kirkon opista, ja tuomiokapitulien ja piispojen vastuulla on ohjata ja valvoa pappeja ja seurakuntia näiden päätösten noudattamisessa.” Ei se, että jotkut piispoista ovat kirkolliskokouksen päätöksen kanssa eri mieltä, ole peruste sille, että heidän teologiansa pitäisi kirkon ykseyden nimissä mahduttaa kirkon avioliitto-opetuksen sisälle.

KOO-HOO-OO – ja kuinkas sitten kävikään?

julkaissut Avioliittojakirkko

Piispainkokous lähetti viime elokuussa kirkolliskokoukselle kirjeen, jossa muun ohella pohdittiin sitä, mikä tulisi olemaan Korkeimman hallinto-oikeuden päätös homoparin vihkineen papin tapauksessa. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli oli antanut papille varoituksen, ja asia oli edennyt KHO:een saakka.

Piispojen mukaan keskeinen kysymys oli se, oliko kirkollisella viranomaisella laillinen oikeus antaa varoitus papille, joka samaa sukupuolta olevan parin vihkiessään oli toiminut vastoin kirkon vallitsevaa avioliittokäsitystä ja piispojen ohjeistusta. ”Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu on ennakkopäätös, joka vaikuttaa käytäntöihin”, piispat ennustivat.

Samalla piispat valittivat sitä, että heidän itsensä johtamissa hiippakunnissa oli tapahtunut eriytymistä vihkimisen käytännöissä. Piispainkokouksen mukaan tapahtunutta kehitystä ei voinut pitää toivottavana. ”Kirkolliskokouksen tehtävänä on päättää kirkon opista, ja tuomiokapitulien ja piispojen vastuulla on ohjata ja valvoa pappeja ja seurakuntia näiden päätösten noudattamisessa”, piispainkokous muotoili.

Kun KHO:n päätös lopulta tuli, se oli kirkolle suuri helpotus. Piispojen mielestä päätös selkiytti ”samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä koskevaa oikeudellista tilannetta”. Piispainkokouksen mukaan päätös myös vahvisti sen, että kirkolla oli uskonnollisena yhdyskuntana sisäinen autonomia ja itsenäinen oikeus päättää, vihkiikö se avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja vai ei.

Piispojen lausunto osoittaa, miten heikoksi kirkon johdon usko oli käynyt. Tarvittiin toisin sanoen maallinen ja ulkopuolinen taho kertomaan kirkon johdolle, että kirkossa vallitseva käsitys avioliitosta pelkästään miehen ja naisen välisenä liittona oli pätevä.

Jag fattar icke just så snart, men det är så underbart, hur efteråt blir allting mig så klart, tapasi presidentti J. K. Paasikivi kirjoittaa päiväkirjaansa ivatessaan poliitikkojen ulkopoliittisia taitoja. Tämä hokema soveltui nyt myös piispoihin, jotka KHO:n päätöksestä riemastuneena katsoivat, että ”KHO:n ratkaisu todentaa sen, että tehtyjen päätösten valossa kirkon nykyinen avioliittokäsitys on selkeä ja se perustuu näkemykseen, että avioliitto on miehen ja naisen välinen.”

Piispainkokouksen rohkeus ja itsekunnioitus ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä vielä samassa kokouksessa piispat päätyivät siihen, että esille tulleita samaa sukupuolta olevien parien vihkimisiä olisi käsiteltävä tapauskohtaisesti. Eikä tässä vielä kaikki: ”On syytä harkita pidättyväisyyttä seuraamusten määräämisessä”.

Viimeistään tämä lattea lause vei pohjan siltä, että hiippakunnissa edes yritettäisiin ohjata ja valvoa pappeja ja seurakuntia kirkolliskokouksen avioliittoa koskevien päätösten noudattamisessa.

Yrittämisen puute näkyy vaikkapa siinä, että Oulun hiippakunnan tuomiokapituli ei antanut pastori Kovácsille minkäänlaista seuraamusta, vaikka hän jo toistamiseen vihki samaa sukupuolta olevan parin eli teki saman virkavirheen, josta jo aiemmin oli samalta kapitulilta saanut varoituksen. Kapitulin perusteluna oli mm. pappien yhdenvertaisuus: kaikissa hiippakunnissa samaa sukupuolta olevien vihkimisestä ei rangaista eivätkä kaikki vastaavia virkavirheitä tekevät papit jää kiinni. Tuollainen perustelu olisi maallisella puolella käsittämätön. Sitä pidettäisiin huonona hallintona, päätösten toimeenpanoon liittyvien tehtävien laiminlyöntinä.