Avainsana: kirkko

Uusvaltiokirkollisuuden nousu ja uho

julkaissut Avioliittojakirkko

Kysymys sukupuolineutraalista avioliitosta sai uutta virikettä John Vikströmin kannanotosta KANAVA-lehdessä. Kirjoitus kirvoitti lehteen useita kommentteja.  Vikströmin avauksen jälkeen keskustelua on viimeksi jatkanut prof. Heikki Hiilamo, joka suuntaa keskustelua aviolittoa laajempaaan tematiikkaan artikkelillaan ”Kirkon ja valtion suhteet uuteen asentoon”. Artikkeli on monella tapaa kiinnostava avaus, joka vaatii sekä yleiseltä aiheeltaan että avioliittoa koskevilta kannanotoiltaan muutamia kommentteja.

Hiilamo asettuu kirjoituksessaan yksiselitteisesti puolustamaan sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymistä kirkossa, vaikka hän samalla jotenkin alistuneesti toteaa, että se ei taida aivan lähivuosina tulla hyväksytyksi. Hän pitää kirkolliskokouksen perustevaliokunnan mietintöä vuodelta 2019 ”hyytävänä luettavana” niille, joilla on avioliitosta toinen näkemys kuin kirkolla. Hän näyttää liittyvän kantaan, jonka mukaan kirkon nykyinen avioliittokäsitys merkitsee ”seksuaalivähemmistöjen syrjintää”.

 Hiilamo ei tässä yhteydessä hiisku sanaakaan siitä, että maamme korkeimmat lainvalvojat eivät ole kiistäneet kirkon avioliittokäsityksen tasa-arvoisuutta.  Rivien välistä voi lukea vielä muutakin kirjoittajan mieltymyksistä ja pettymyksistä: ” (Korkeimman hallinto-oikeuden) ratkaisu oli suuri pettymys niille, jotka olivat odottaneet maallisen tuomioistuimen ratkaisevan kirkon sisällä ratkaisemattomalta tuntuvan kiistan. KHO:n päätöksen perustelu muistutti perustuslakivaliokunnan näkemystä uskonnonvapaudesta: uskonnollisten yhdyskuntien on itse ratkaistava tunnustustaan ja oppiaan koskevat asiat.”

Juuri tässä ollaankin asian ytimessä. Epäselväksi jää, onko Hiilamo sitä mieltä, että kirkko saa itse ratkaista asiat, jotka koskevat sen oppia ja tunnustusta?  Sitähän juuri koko ongelma koskee. Tätä kirjoittaessa kysymys aktualisoituu: saako kirkon jäsen julkisesti tunnustaa sen, mitä kirkon opin perusta eli Raamattu sanoo, vai joutuuko hän siitä tuomituksi (Uutinen 29.4.2021: Päivi Räsänen saa syytteen sanomisistaan ja kirjoittamisistaan).

Mitä Hiilamo kirjoittaa käsitteistä ”valtiokirkko” ja ”kansankirkko”, ansaitsee myös muutaman kommentin.  Hänen mukaansa Suomen ev. lut. kirkko on edelleen valtiokirkko, vaikka kirkon ja valtion suhteita on vuosikymmenten mittaan väljennetty.  Nimityksen ”kansankirkko” käyttämisen hän näyttää rajaavaan kirkon jäsenten enemmistöasemaan väestössä.

Käsitettä ”valtiokirkko” voidaan käyttää Hiilamon tapaan kirkon jäsenmäärästä riippumatta aina niin pitkälle, kuin kirkolla on valtion suhteen yhteisiä asioita hoidettavana. Historiallisista syistä johtuen tämä tilanne jatkunee paljon pitemmälle kuin Hiilamon omaksuma prosenttiraja on alitettu. Kirkon kannalta olennaisin kysymys kuitenkin on, saako kirkko jäsenmäärästään riippumatta itse määritellä oman uskonsa ja järjestysmuotonsa sisällön.

Nimitys ”kansankirkko” on taas teologisesti ja sosiologisesti niin moniselitteinen, että sen käytössä pitäisi olla tarkka. Teologisesti sen relevantti merkitys on, että Suomen ev.lut. kirkolla on missionaarinen tehtävä  julistaa evankeliumia Suomessa. Saman tehtävän hyväksynee omakseen myös toinen ”kansankirkkomme” ortodoksinen kirkko, vaikka sen jäsenmäärä on yhden prosentin vaiheilla.

Teologisesti oikeampi nimitys kirkolle on ”kansainkirkko”, sillä kirkko on kutsuttu yli kansallisten rajojen julistamaan evankeliumia koko maailmalle. Saman asian sanoo parhaiten uskontunnustus: ”Uskomme yhden pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon”, jossa attribuutti ”yhteinen” (alkutekstissä ”katolinen”) tarkoittaa juuri kirkon ja sen opin ”universaalisuutta” eli maailmanlaajaa lähetystehtävää ”kaikille kansoille”.

Artikkelinsa pääotsikon mukaisesti Hiilamo ei halua ainoastaan muuttaa kirkon ja valtion suhteita. Hän näyttää pyrkivän ennen muuta siihen, että kirkon hallinto pitäisi järjestää demokraattisen mallin mukaisesti, koska ”kirkon hallinto ei noudata vallan kolmijako-oppia”.  Argumentoinnissaan Hiilamo ei esitä yhtäkään teologista perustetta tuekseen, vaan se lepää aksiomaattisesti vallan kolmijaon pyhän dogmin pohjalla.

Mistä tällainen absolutismi johtuu? Kirkko on monessa suhteessa toisenlainen yhteisö kuin valtio tai sekulaarit yhdistykset. Ehdottoman demokratian vaatiminen kirkon järjestysmuodoksi ei ole sinänsä uusi vaatimus. Kirkkojen historiassa on siitä on monia esimerkkejä. Sen lopullinen päämäärä toteutuu vasta silloin, kun ”vox populi est vox dei”, eli ”kansan ääni on jumalan ääni”.  Kirkon hallinto sisältää varmaan moniakin korjaustarpeita, mutta kirkon tunnustusperustan erityislaatuisuutta ei niiden toteuttamisessa saa sivuuttaa.

Kirjoituksensa pääotsikon mukaisesti Hiilamo esittää kirkon ja valtion suhteiden muuttamista siten, että kirkko luopuisi vihkioikeudesta. Kun sukupuolineutraali avioliitto oli tulossa maalliseen lainsäädäntöön, samaa ehdotettiin myös muutamilta kirkon tahoilta. Se ei kuitenkaan saanut juuri lainkaan kannatusta. Nyt Hiilamo uskoo, että ”päätös olisi ennen muuta edistysaskel syrjinnän poistamiseksi ja tasa-arvon toteuttamiseksi Suomessa”.  Tällä loppupäätelmällään kirjoittaja toteaa, että Suomen ev.lut. kirkon voimassa oleva oppi avioliitosta on syrjivä ja epätasa-arvoinen, mitä ei ainakaan toistaiseksi Suomen korkein juridinen instassi ei ole todennut.

Ne papit, jotka vastoin kirkon voimassa olevaa oppia ja järjestystä vihkivät sukupuolineutraaleja pareja, ovat pääasiassa perustelleet kantaansa sillä, että sekulaari yhteiskunta on tehnyt heidän puolestaan ratkaisun, joka heille riittää. En muista Suomen ev.lut. kirkon teologisessa työssä, sen teologisissa ja ekumeenisissa ratkaisuissa vastaavaa ilmiötä. Se on räikeä esimerkki uusvaltiokirkollisuuden noususta ja uhosta Suomessa.

Hiilamo näyttää esityksellään pyrkivän valtiokirkollisuuden ohentamiseen, mutta konkreettinen tavoite viittaa päinvastaiseen suuntaan.

Juhani Forsberg

KIRKON EI TULE MITATA IHMISARVOA AVIOLIITOLLA

julkaissut Avioliittojakirkko

Kanava 2/2021

Prof. Miikka Ruokanen

Emeritusarkkipiispa John Vikström pohti Kanavassa (22.1.2021) voimassa olevan avioliittokäsityksen laajentamista luterilaisessa kirkossa siten, että ”laajempaan avioliittokäsitykseen mahtuisi myös nykyinen”. Uusi sukupuolineutraali avioliittonäkemys tulisi vallitsevaksi ja siihen sisältyisi perinteinen näkemys miehen ja naisen liitosta.

Jos Vikströmin epätarkka ehdotus hyväksytään, on varmaa, että sukupuolineutraali malli muodostuu uudeksi normaaliksi, joka nielaisee perinteisen. Kahden mallin samanaikaisuus ei voi jäädä pysyväksi tilaksi. Joudutaan tilanteeseen, jossa perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat jäävät vähemmistöksi, heidät savustetaan kirkosta. Tämä johtaa kirkon hajoamiseen ja huomattavaan heikkenemiseen.  

Vikströmin argumentin manipulatiivisuutta lisää ehdotus sukupuolineutraalin avioliittomallin vihkikaavan hyväksymisestä yksinkertaisella äänten enemmistöllä kirkolliskokouksessa. Oppia koskevat muutokset edellyttävät ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.  

Keskustelu on kaksitasoista: Vikström puhuu avioliitosta eettisenä kysymyksenä; avioliitto on kuitenkin syvästi teologinen kysymys. Se nojaa juutalais-kristilliseen luomisuskoon, jota sekä Vanha että Uusi testamentti selkeästi opettavat. 

Raamatun luomiskertomus lausuu: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Luomisen fundamentista seuraa naisen ja miehen liitto, jolla on ontologinen eli olemiseen erottamattomasi liittyvä perusta sekä Luojan siunaus ja tehtävä: ”Jumala siunasi heidät…’” (1. Moos. 1:27-28) Tämä perusopetus toistuu kautta Vanhan ja Uuden testamentin, esimerkiksi Jeesus opettaa näin (Mark. 10:6-9, Matt. 19:4-6).  

Vikström antaa Raamatulle roolin parisuhteen eettisen elämän ohjeena. Hän siteeraa Uuden testamentin ns. huoneentauluja, jotka antavat käytännön ohjeita perhe-elämään. Hän ei anna Raamatulle arvovaltaa avioliiton luomisteologisen olemuksen ja rakenteen normina. Vikström kritisoi Raamatun luomiskertomuksia ”patriarkaalisesta avioliittokäsityksestä”: kirkon tulee luopua patriarkaalisen yhteiskunnan jäänteistä. 

Kuitenkaan naisen ja miehen välinen avioliitto ei ole perusteissaan patriarkaalisuuteen sidottu. Homoliitto ei erityisesti kohdistu patriarkaalisia jäänteitä vastaan eikä takaa niiden katoamista. Avioliitto on vuosisatojen saatossa kehittynyt instituutioksi, joka perustuu molempien osapuolten vapaaseen suostumukseen.

Avioliitto ei ole ihmisarvon mittari, kuten Vikström edellyttää. Jokaisen persoonan ääretön arvo perustuu luomiseen ja on ehdoton ja täydellinen sellaisenaan, on hän avioliitossa tai muussa parisuhteessa tai ei ole. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisarvon tunnustaminen ei edellytä luomisteologiasta luopumista. Jokaisen ihmisen elämä on absoluuttisen arvokas ja pyhä. Jokaisella on Jumalan kuvana sama ihmisarvo. Tämä koskee kaikenlaisia sukupuolia.

Kaikki suuret maailmanuskonnot opettavat naisen ja miehen avioliittoa, näin myös roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko. Homoseksuaalisten parisuhteiden salliminen ja jopa suojelu yhteisössä ei ole johtanut uskontojen opetuksen ytimen muuttamiseen. 

Uskonnot ymmärtävät seksuaaliset vähemmistöt osaksi inhimillisen elämän monimuotoisuutta. Tämä ei ole johtanut siihen, että uskontojen opetus avioliitosta olisi muutettu sukupuolineutraaliksi. Avioliittoa ei ole välineellistetty ihmisarvon mittariksi.

Myöskään kirkon ei tule mitata ihmisarvoa avioliitolla.

Sukupuolineutraaliuden idea perustuu moderniin amerikkalaiseen uskontokriittiseen ideologiaan. Sen vaikutusvaltaisin edustaja Judith Butler haastaa jaon kahteen sukupuoleen. Hänen mukaansa ero naiseuden ja mieheyden välillä on sosiaalisesti konstruoitu, opittu ja esitetty rooli, joihin kasvetaan. Ihminen ei olemuksellisesi ole mies eikä nainen, vaan hän oppii nämä roolit. Yksilön tulee itse valita oma sukupuolinen identiteettinsä, vaihtoehtoja on enemmän kuin kaksi.  

Kristinuskon avioliittokäsitystä ei tule korvata sekulaarilla sukupuolineutraalin avioliiton ideologialla. Kirkon uskottavuus ei perustu siihen, että kirkko seuraa kaikessa yhteiskunnan ratkaisuja. Olemalla itsenäinen ja päättämällä itse omasta opetuksestaan kirkko säilyttää uskottavuutensa ja edistää aitoa positiivista uskonnonvapautta. Näin kirkko tukee muidenkin uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonvapautta.

Miikka Ruokanen 

Dogmatiikan professori emeritus, Helsingin yliopisto 

Systemaattisen teologian professori, Nanjingin teologinen seminaari, Kiina

Empatiaa taskulampun valossa?

julkaissut Avioliittojakirkko

Empatia on tärkein perustelu sille, että kirkon täytyy muuttaa avioliitto-oppinsa sukupuolineutraaliksi.

Perustelu etenee näin: Empatian avulla henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet. Empaattinen kristitty samaistuu homon tai lesbon asemaan. Hän tuntee ruumiissaan ja mielessään pienen osan siitä, miltä lähimmäisestä tuntuu, kun kirkko ei vihi häntä avioliittoon rakkaansa kanssa. Empatia on sitä, mitä Jeesus tarkoitti rakkaudella, eli Kultaisella säännöllä. Hän opetti jotenkin näin: ”Aseta itsesi tuon toisen henkilön asemaan. Tunne hänen tilanteensa ja tee sen jälkeen niin, kuin toivoisit itsellesi tehtävän, jos olisit hän.” Jokainen, jonka sydän ei ole kiveä, ymmärtää että homojen ja lesbojen on halutessaan saatava avioliitolleen kirkollinen vihkimys.

Empatian takia sateenkaaripapit vihkivät samaa sukupuolta olevia pareja. Perusteena on viimekädessä Jeesus, joka sateenkaaripappien ja monien muidenkin mielestä käski seuraajiaan olemaan empaattisia.

Niin Jeesus tosiaan teki. Hän käski meitä asettumaan toisen asemaan. Luther kannatti Jeesuksen opetusta ja kirjoitti, että toisen asemaan asettumalla ihminen tietää, miten hänen pitää toimia.

Empatia tosiaan on hyvä lähtökohta. Maailma olisi parempi paikka, jos olisimme tosiamme kohtaan empaattisempia.

Empatiassa on kuitenkin eräs heikkous: se on taskulamppu, jossa on kapea valokeila. Se näyttää syysyönä puussa istuvan linnun tarkasti, mutta ei muuta. Huomio kohdistuu yksilön tunteisiin mutta muu jää pimeään. Tämän haitallisuutta voi olla vaikea huomata. Empatiaa on maailmassa liian vähän, ja sen tarve on jokaisessa niin suuri, että empaattisesta tunteen siirtymisestä tulee helposti kaikki kaikessa.

Sellaisia monitahoisia asioita kuin avioliittoa hahmotettaessa taskulamppu ei riitä. Avioliittoon liittyy nimittäin muutakin kuin ihmisten sisäinen tunne. Näin asia on ainakin Jeesuksen ja Raamatun mukaan. Empatian nostaminen tärkeimmäksi kriteeriksi sille, mitä avioliitosta pitäisi ajatella, on liian kapeakatseista.

Luther painotti, että rakkaus ei aina tarkoita toimimista niin kuin lähimmäinen haluaa. Hänen mukaansa Kultaisen säännön vaatima toisen asemaan asettuminen on tehtävä myös järkeä käyttäen. Ehkä lähimmäinen ei ota huomioon kaikkea tilanteeseen liittyvää. Siksi hänen tunteensa seuraaminen voi viedä harhaan. Jos siis asetun rakkaudessa hänen asemaansa, en tee sitä pelkästään omaksumalla hänen tunnettaan, vaan asetun hänen asemaansa kokonaan, myös järjellä. Silloin valaistus on laajempaa kuin se valokeila, jonka lähimmäisen tunteen siirtyminen minun tunteekseni antaa.

Empatia on kuitenkin olennainen lähtökohta. Kunnollinen toisen asemaan asettuminen lähtee nimenomaan tunteesta. Jokainen, joka tähän pyrkii, ymmärtää, että homoja ei saa sortaa, väheksyä tai pilkata.

Eräs ikävä piirre nykyisessä kirkollisessa keskustelussa on oletus, jonka mukaan kirkon avioliitto-opin kannattajat ovat vailla empatiaa. Haluttomuus hyväksyä kirkon avioliitto-opin muutos johtuu kuitenkin ajattelusta, jonka mukaan lähimmäisen rakastamiseen kuuluu muutakin kuin tunne.

Näin asia on tosiasiassa on myös kunnollisessa empatian käytössä. Ainakin Wikipedian englanninkielisen version mukaan empatiassa on tunteen (affective empathy) lisäksi myös ajatteluun ja järjen käyttöön liittyvä puoli (cognitive empathy). Tällainen käsitys empatiasta tarkoittaa kirkolle sitä, että avioliitto-opissa ja käytännössä pelkkä homojen tunteisiin samaistuminen ei riitä. On otettava huomioon myös se, millaisia ajatuksia ja perusteluja Jeesus ja Raamattu käyttävät avioliitosta opettaessaan. Samoin on otettava huomioon esimerkiksi se, että ihmiskunnan lisääntyminen perustuu miehen ja naisen liittoon, minkä vuoksi isä ja äiti ovat lasten hyvinvoinnin kannalta merkittävä asia. Näin katolinen ja ortodoksinen kirkko tekevät torjuessaan homojen syrjinnän mutta pitäessään silti tiukasti kiinni siitä, että Luoja on asettanut avioliiton nimenomaan naisen ja miehen väliseksi.

Tervetuloa Avioliitto ja kirkko -blogiin!

Suositeltu julkaissut Avioliittojakirkko

Mediassa on luotu dogmaattisen yksioikoinen kuva, jonka mukaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon näkemys avioliitosta on oikeastaan käytännössä jo muutettu sukupuolineutraaliksi.

Se ei pidä paikkaansa. Kirkkomme opetuksen mukaan Jumala on asettanut avioliiton yhden naisen ja yhden miehen väliseksi elinikäiseksi liitoksi. Näin opettavat ylivoimaisesti useimmat maailman kristillisistä kirkoista.

Tämän blogin tarkoituksena on muistuttaa, että kirkon avioliitto-opetuksen perusteet ovat Raamatussa, kristillisessä rakkaudessa ja kirkon perinteessä. Haluamme tuoda esiin kirkon avioliitto-opin muuttamisen puolesta esitettyjen väitteiden onttouden, sekä teologian että ihmisjärjen valossa. Samalla haluamme rohkaista kirkon avioliitto-oppia kannattavia kristittyjä olemaan rohkeita ja uskaltautumaan ilmaisemaan kantansa.

Kannassaan horjuvia haluamme haastaa ajattelemaan kriittisesti: onko kirkon avioliitto-opetuksen muuttaminen tosiaankin perusteltua? Saman kysymyksen esitämme piispoille. Rohkaisemme heitä hoitamaan velvollisuutensa suhteessa Jumalan sanaan, kirkon oppiin ja kirkolliskokouksen päätöksiin.

Nykyisin avioliitto-opin muutosta ajava ideologia on kirkossamme niin vahva, että kirjoitamme toistaiseksi nimettöminä. Blogin ensimmäinen kirjoitus on dosentti Juhani Forsbergin arkkipiispalle osoittama avoin kirje, jonka julkaisemme hänen luvallaan.

Blogin kirjoittajat ovat asiantuntijoita ja vaikuttajia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri tehtävissä. Tarkoitus on julkaista uutta materiaalia viikoittain.

Avioliittojakirkko -blogia varten voi lähettää sen aihetta koskevia tai siihen liittyviä, korkeintaan 1,5 sivun mittaisia kirjoituksia sähköpostiosoitteeseen sungideonzu@yahoo.com. Ne julkaistaan mahdollisesti blogissa, nimettöminä. Pidätämme itsellämme oikeudet pieniin muutoksiin ja suurempiinkin lyhennyksiin.