Avioliitolla naisen ja miehen välisenä elinikäisenä suhteena on biologinen ja järjellinen perustansa, jota ihmiskunnan selvä enemmistö pitää ensisijaisena pariutumisen muotona. Sukupuolineutraaleille pariutumisen muodoille esitetään myös rationaalisiksi väitettyjä argumentteja, mutta suurin osa niiden kannattajista edustavaa tunnepohjaisia argumentteja. Kaikki rakkauden muodot, jotka eivät vahingoita kumpaakaan osapuolta ovat niiden pohjalta hyväksyttäviä ja samanarvoisia.
Kristillinen käsitys avioliitosta on perinteisesti nojautunut biologiseen ja rationaaliseen lähtökohtaan ja antanut sille historiallisessa lähteissään moninkertaisen tukensa. Se käy kiistatta ilmi sekä Raamatusta että eri tunnustuskuntien hyväksymistä asiakirjoista. Luterilaisissa kirkoissa näitä ovat Raamatun tulkinnan tukena Martti Lutherin opetusten lisäksi luterilaiset tunnustuskirjat.
Niissä läntisen maailman kirkoissa, joissa sukupuolineutraali avioliitto on hyväksytty, avioliiton raamatullinen ja tunnustuksellinen perustelu on joko sivuutettu tai tulkittu ongelmallisilla tavoilla.
Yhä useammin kohtaa raamatuntulkintoja, jotka kyseenalaistavat avioliiton naisen ja miehen välisenä suhteena. Karkeimmissa muodoissaan tämä suhteellistaminen tapahtuu kyseenalaistaen Raamatun selkeä opetus tässä asiassa väittämällä, että kaikki raamattuperusteet ovat suhteellisia, koska ne ovat aina riippuvaisia tulkinnasta. Raamatuntutkimus- ja tulkinta on historiassa ja on edelleenkin keskustelua erilaisten tutkimustulosten ja näkemysten välillä. Mutta kysymyksessä avioliitosta naisen ja miehen välisenä parisuhteena Raamatun ohjeellinen ratkaisu on kiistaton. Sen toteamiseen ei tarvita edes pitkää tieteellistä koulutusta, sillä tässä asiassa riittää pelkkä sisälukutaito.
Sukupuolineutraalin avioliiton markkinoijat ovat ilmeisesti onnistuneet sen väitteen levittämisessä, että avioliitto ei perustuisi Raamattuun eikä varsinkaan olisi Jumalan asettama. Jopa aktiivisten seurakuntalaisten kysymys saattaa kuulua: ”Eikö avioliitto olekin ihmisten keksimä?
Muutamat avioliiton uudelleen määrittelijät myöntävät, että Raamatun kanta asiassa on kiistaton, mutta torjuvat sen pätevyyden. Radikaaleimmat heistä toteavat, että nykyaika on tässä asiassa ajanut Raamatun ohi, ja siksi on vain kylmästi todettava, että sillä ei ole enää ratkaisevaa todistusvoimaa. Se voidaan kylmästi jättää huomiotta.
Aivan vastaava ilmiö on havaittavissa Lutherin avioliittokäsityksen tulkinnassa. Luther ei tunnetusti pitänyt avioliittoa sakramenttina, eli avioliitto ei ole samassa mielessä pelastuksen väline kuin Jumalan sana ja sakramentit. Avioliitto kuuluu luomisjärjestykseen, joka koskee kaikkia ihmisiä uskonnosta riippumatta kaikissa kansoissa. Avioliiton solmimisen tavoissa on erilaisia kulttuurisia ja juridisia perinteitä.
Sukupuolineutraalin avioliiton kannattajat ovat tehneet tästä johtopäätöksen, jonka mukaan avioliitto kuuluu pelkästään maalliseen järjestykseen ja päätäntövaltaan. Siksi sukupuolineutraali avioliitto on luterilaisen periaatteen soveltamista muuttuneessa historiallisessa tilanteessa.
Tämä tulkinta on kuitenkin virheellinen. Lutherille ja luterilaiselle tunnustukselle avioliitto naisen ja miehen elinikäisenä parisuhteena on instituutio, joka on tarkoitettu pysyväksi aina ja kaikkialla. Lutheriin vetoaminen olisi rehellisyyden nimissä lopetettava avioliiton yhden peruspylvään kaatamiseksi.
Lutherin kanta liittyy olennaisella tavalla raamatuntulkintaan. Hän itse käyttää yhdestä perusvirheestä Raamatun tulkinnassa saksankielistä verbiä ”dehnen”, joka tarkoittaa suomeksi ”venyttää”, ”laajentaa”, ”leventää”. Sellainen tulkinta merkitsee Lutherin mukaan Jumalan sanan ”tappamista” ja ”hautaamista”.
Pyrkimys avioliiton ”laajentamisesta” kuulostaa pieneltä, kauniilta ja empaattiselta siirrolta, mutta kristilliseltä kannalta se merkitsee Jumalan asettaman avioliiton opillista harhaa.
Avioliitto ja kirkko 