Kirkon avioliittokäsityksen muuttamista sukupuolineutraaliksi perustellaan yhä uudelleen samoilla argumenteilla. Esittelemme seuraavassa niistä keskeisimmät. Samalla kerromme, miksi ne tuskin ovat päteviä. Laajemmin kirkon avioliittokäsityksen muuttamisen perusteluja on käsitelty blogin muissa kirjoituksissa.
- Samaa sukupuolta olevien parien ihmisoikeuksiin kuuluu, että heidän on voitava saada kirkollinen vihkimys.
Tämä ei pidä paikkaansa. YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa tai missään muussakaan ihmisoikeussopimuksessa samaa sukupuolta olevien avioliittoa ei pidetä ihmisoikeutena. Kirkko määrittelee avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Suomen korkein hallinto-oikeus ei puuttunut tähän ihmisoikeusrikkomuksena.
2. Raamatun aikana ei tunnettu tasa-arvoista rakkaussuhdetta samaa sukupuolta olevien välillä. Tuomitessaan homouden Raamattu puhuu suhteesta, jossa toinen osapuoli alistetaan. Näinollen Raamattua ei voi käyttää nykykeskustelussa perustelemaan sitä, että homous tai samaa sukupuolta olevien avioliitto on Jumalan tahdon vastaista.
Perustelu ei ole pätevä. Raamatun aikaan oli myös rakkaudellisia ja tasa-arvoisia homo- ja lesbosuhteita. Tästä huolimatta ja avioliitto on Jeesuksen ja Raamatun mukaan miehen ja naisen välinen liitto, ei kahden miehen tai kahden naisen välinen.
3. Rakkaus on Jeesuksen mukaan tärkeämpää kuin oppi. Jos kirkko haluaa seurata Jeesusta, sen on vihittävä myös samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.
Ei pidä paikkaansa. Vaikka Jeesus piti lähimmäisen rakkautta aivan olennaisena, hän opetti avioliiton olevan miehen ja naisen välinen. Tälle on syynsä: miehen ja naisen välinen uskollinen parisuhde on ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta tärkeä instituutio ja siksi lähimmäisenrakkaus edellyttää siitä kiinnipitämistä. Rakkaudella ei voi perustella kirkollisen avioliittokäsityksen muuttamista sukupuolineutraaliksi siksikään, että Jeesuksen mukaan rakkauteen kuuluu Jumalan rakastaminen yli kaiken. Jumalan sanan mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Jos Jumalaa rakastetaan yli kaiken, hänen tahtoaan ei kierretä rakkauteen vedoten.
4. Luterilaisuudelle avioliitto ei ole sakramentti vaan maalliseen järjestykseen eli regimenttiin kuuluva asia, josta yhteiskunta päättää. Näin ollen kirkon on seurattava yhteiskunnan lakia, jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä avioliittoon.
Perustelu ei ole pätevä. Luterilaisuudelle avioliitto ei tosiaankaan ole sakramentti, sillä se ei välitä pelastusta. Tästä huolimatta luterilaisuus opettaa, että Jumala on asettanut avioliiton ja säätänyt sen miehen ja naisen väliseksi. Kirkolla tai yhteiskunnalla ei Lutherin tai luterilaisten Tunnustuskirjojen mukaan ole valtaa muuttaa tätä. Yhteiskunnan oikeus säädellä avioliittoa liittyy luterilaisuuden mukaan vähemmän periaatteellisiin kysymyksiin, esimerkiksi perintöoikeuteen tai kihlaustapoihin. Vaatimus, että yhteiskunnan on saatava päättää kirkon avioliitto-opista edustaa ns. ”uusvaltiokirkollisuutta”.
5. Kirkkomme on seurattava ekumeenisten suhteittensa vuoksi pohjoismaisia luterilaisia sisarkirkkojamme ja sallittava siksi samaa sukupuolta olevien vihkiminen avioliittoon.
Perustelu ontuu. Ennen kuin Pohjoismaiden luterilaisia kirkkoja seurataan avioliitto-opetuksessa, on tutkittava, ovatko ne käyttäneet avioliittokäsityksensä muuttamisessa päteviä perusteluja. Epäilemme. (Tästä on myöhemmin tulossa erillinen artikkeli Avioliittojakirkko -blogiin.) Toisaalta, suurin osa maailman kristityistä pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä. Tämä painaa ekumeenisesti ajatellen enemmän kuin muutaman luterilaisen kirkon ratkaisut, jotka heijastanevat enemmän niiden yhteiskunnissa vallitsevaa politiikkaa kuin Jumalan tahtoa etsivää teologiaa.
6. Sukupuolia on nykytieteen mukaan muitakin kuin mies ja nainen, joten avioliittoa ei kirkossakaan voi määritellä miehen ja naisen väliseksi.
Ei pidä paikkaansa. Tiede ei ole löytänyt muita sukupuolia miehen ja naisen lisäksi. Puhe monesta eri sukupuolesta sekoittaa tietoisesti käsitteet ”sukupuoli” (sex) ja ”sukupuoli-identiteetti” (gender) toisiinsa. Kyse on ideologiasta, ei tieteestä.
7. Kirkon on seurattava aikaansa voidakseen olla koulutettujen ihmisten kannalta relevantti.
Perustelu ei ole pätevä. Keskeisintä kirkolle ei ole aikamme aatevirtausten vaan Jumalan tahdon seuraaminen. Siksi myös kirkon avioliitto-opin muuttamista ja sen perusteita on tarkasteltava kriittisesti, Jumalan tahtoa eikä ihmisten suosiota etsien.
8. Homojen ja lesbojen vihkiminen avioliittoon ei olisi kirkon avioliittokäsityksen muuttamista vaan laajentamista.
Ei pidä paikkaansa. Muutos merkitsisi kirkon avioliittokäsityksen radikaalia muuttamista. Avioliitto on ollut kirkolle 2000 vuotta naisen ja miehen välinen liitto, ei kahden miehen tai kahden naisen välinen.
9. Homojen ja lesbojen kirkollinen vihkiminen on sallittava, koska monet kirkkomme papit kokevat omassatunnossaan, että palvellakseen ihmisiä tasavertaisesti heidän on vihittävä myös samaa sukupuolta olevia pareja.
Perustelu ei ole pätevä. Papin omatunto ei määritä kirkon avioliitto-opetusta tai muutakaan oppia. Sen määrittää Raamattu ja kirkon tunnustus.
10. Samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on sallittava, koska yhteiskunta pitää pätevänä samaa sukupuolta olevien avioliittoa, johon luterilainen pappi on heidät vihkinyt.
Perustelu ei ole pätevä. Kirkon avioliitto-opetuksen mukaan papilla ei ole oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevaa paria. Se että yhteiskunta pitää näin vihittyä avioliittoa juridisesti pätevänä, ei muuta asiaa. Ns. ”sateenkaaripapit” toimivat vastoin kirkon oppia ja pappislupaustaan vaikka yhteiskunta ei tähän puutu.
11. Kirkon avioliittokäsityksen muuttamisesta sukupuolineutraaliksi ei olisi kenellekään mitään haittaa, sillä suurin osa avioliitoista solmittaisiin edelleen miehen ja naisen välisinä.
Ei pidä paikkaansa. Kirkon avioliitto-opin muuttamiseen liittyy hyvin perustava muutos, binäärisen eli kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän romuttaminen. Kyseessä on ihmisyyden kannalta tuhoisa muutos, mikä näkyy esimerkiksi sukupuolidysforian räjähdysmäisenä lisääntymisenä. Kirkon siirtyminen opettamaan avioliitosta sukupuolineutraalisti olisi haitallista myös siksi, että se tekisi tyhjäksi lapsen oikeuden biologisiin vanhempiinsa. Lisäksi avioliittokäsityksen muuttamiseen liittyy käytännössä kirkon opin huomattavasti laajempi muuttaminen. Se tarkoittaisi aivan uudenlaista näkemystä mm. siitä, miten Jumalasta ja hänen tahdostaan voidaan tietää, mitä usko on, mitä Jumalan hyväksymänä eläminen on, jne.
12. Samaa sukupuolta olevien kirkollista avioliittoa ei saa kritisoida, sillä silloin puututaan vihkimystä haluavien homojen ja lesbojen henkilökohtaiseen elämään. On ajateltava ”miltä homosta tuntuu” eikä riepoteltava hänen syvintä itseään.
Perustelu ei ole pätevä. Kirkollinen avioliitto on paitsi henkilökohtainen asia, myös julkinen instituutio. Näin ollen sen muuttamisen perusteluja on voitava arvioida julkisesti eikä kaikki kritiikki ole riepottelua.
13. Jos Jumala on rakkaus, hän ei voi kieltää ihmisten välistä rakkautta. Siksi kirkon on vihittävä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.
Perustelu ontuu. Rakkaus ja avioliitto eivät ole sama asia.
14. Avioliiton merkitys on ohentunut ja vihkimysten määrä romahtanut. Avioliiton laajentaminen lisäisi kirkollisia avioliittoja ja niiden arvostusta.
Perustelu ei toimi. Samaa sukupuolta olevien avioliitoja ei solmittaisi joka tapauksessa kovinkaan montaa. Ja vaikka solmittaisikin, avioliittojen määrän lisääminen ei riitä perusteluksi kirkon avioliittokäsityksen muuttamiselle.
15. Kristinusko on epätosi, antiikkinen paimentolaisten uskonto, Raamattu satukirja ja kirkon avioliittokäsitys aikansa elänyt. Siksi kirkon on vihittävä samaa sukupuolta olevia.
Tämä on omista lähtökohdistaan pätevä perustelu, mutta kirkko ei voi hyväksyä sen lähtökohtia.
Avioliitto ja kirkko 